Linnunradassa on vähintään 100 miljardia planeettaa - enemmän kuin tähtiä koko galaksissa

Uuden tutkimuksen mukaan usealla tähdillä on vähintään yksi kivinen planeetta kiertolaisenaan. Sen sijaan Jupiterin ja Saturnuksen kaltaiset kaasuplaneetat näyttävät olevan hieman harvinaisempia. Löytö julkaistiin tällä viikolla Nature-lehdessä.

"Havaitsimme, että Venuksen ja Saturnuksen väliä vastaavalla alueella on keskimäärin 1,6 kappaletta vähintään viiden Maan massaista planeettaa", tarkentaa tutkimuksessa mukana ollut Uffe Gråe Jørgensen Kööpenhaminan yliopistosta.

Tulos saatiin käyttämällä niin sanottua mikrolinssi-ilmiötä, jossa planeetta huomataan, kun se taivuttaa emotähdestään tulevaa valoa. Kyseisellä menetelmällä on kuitenkin havaittu vasta 13 planeettaa, joten näin vähäiseen havaintomäärään perustuva arvio planeettojen määrästä on vain suuntaa antava.

Jos otetaan huomioon myös muilla tekniikoilla tehdyt eksoplaneettahavainnot, Jørgensenin arvion mukaan Linnunradassamme on noin 10 miljardia tähteä, joilla on planeettoja niin sanotulla elämänvyöhykkeellä. Tämän perusteella galaksissamme voi olla miljardeja elämälle sopivia taivaankappaleita. Yhteensä Linnunradassa on suunnilleen 100 miljardia tähteä (planeettojen yleisyydestä lisää Tähdet ja avaruus -lehdessä 2 tai 3/2012).

Julkaistu tutkimus (englanniksi)