Saksalaisen MASCOT-asteroidilaskeutujan kuvia julkaistiin

Hayabusa2-luotaimen MASCOT-laskeutujan raportoidaan ylittäneen odotukset. Laskeutuja toimi Ryugu-asteroidin pinnalla 17 tunnin ajan keskiviikkona.

DLR raportoi saaneensa kaikki laskeutujan ottamat kuvat talteen Hayabusa2-luotaimelle. Perjantaiaamuna niistä julkaistiin muutama, jotka otettiin juuri kun laskeutuja oli saavuttamassa asteroidin pinnan.

"Laskeutujan ensimmäisen automaattisen asennonsäätöhypyn jälkeen se jäi huonoon asentoon", kuvailee laskeutujan käyttöjohtaja Christian Krause DLR:stä. "Toisella erikseen komennetulla hyppäysmanööverillä onnistuimme saamaan MASCOTin oikeinpäin."

10-kiloisella MASCOT-laskeutujalla ei ollut aurinkokennoja, vaan pelkästään kertakäyttöinen paristo.

Suunnittelijat kertovat pienen koon rajoittaneen teknisiä ratkaisuja ja he halusivat panostaa hyötykuormiin. Pienillä aurinkokennoilla ei myöskään olisi saatu tarpeeksi tehoa hyötykuormalaitteiden käyttämiselle.

Tiedotustilaisuudessaan IAC-kongressissa Bremenissä saksalaistutkijat kiittelivät kovasti yhteistyötä isomman Hayabusa2-luotaimen japanilaistiimin kanssa. Kattavan luotaimen kautta linkitetyn telemetriayhteyden kautta tieto laskeutujan päätymisestä asteroidin pinnalle ylösalaisin saatiin nopeasti ja asennonsäätö pystyttiin tekemään ripeästi.

Suurin osa MASCOTin ottamista kuvista pinnalla odottaa vielä julkistustaan. Laskeutujan lähettämää tiededataa siirretään Hayabusa2:lta maapallolle lähipäivinä.

900 metrin kokoisen Ryugu-asteroidin pinnalle laskettiin syyskuussa myös pienempiä japanilaisluotaimia, joiden kamerat olivat kuitenkin huomattavasti heikkolaatuisempia kuin MASCOTilla.

Viimeinen kolmesta pienestä japanilaislaskeutujasta pudotetaan asteroidille kenties vasta ensi vuoden alussa.

Aiheesta lisää DLR (englanniksi)