Yhdistelmäkuva Marsista ja sen kuista. Kuva Nasa / JPL-Caltech / Malin Space Science Systems / Texas A&M Univ

Marsin kuuhun aiotaan lähettää mönkijä

Muutaman vuoden päästä jompikumpi Marsin kuista voi saada pinnalleen vieraan. Samalla toivottavasti selviää, miten naapurimme kiertolaiset ovat syntyneet.

Japanin avaruusjärjestö JAXA, Saksan ilmailu- ja avaruuskeskus DLR sekä Ranskan avaruusjärjestö CNES ovat sopineet tekevänsä yhteistyötä viedäkseen luotaimen Marsin kuuhun.

"Ensimmäinen Marsin kuiden tutkiminen mönkijällä on valtava tekninen haaste", toteaa Pascale Ehrenfreund DLR:stä.

Alustavan aikataulun mukaan mönkijä lähtisi matkaan yhdessä japanilaisen MMX-luotaimen kanssa vuonna 2024 ja saapuisi Marsin kiertoradalle 2025. Samalla lennolla on tarkoitus myös kerätä näytteitä ja tuoda ne Maahan vuonna 2029.

Aurinkokuntamme kiviplaneetoista vain Marsilla ja maapallolla on ympärillään kuita. Naapurillamme on kaksi kuuta, Phobos ja Deimos. Vielä ei ole päätetty, kummalle kuulle mönkijä yrittäisi laskeutua.

Tulevan MMX-luotaimen ja mönkijän toivotaan selvittävän, ovatko Marsin kuut kaapattuja asteroideja vai ovatko ne muodostuneet oman Kuumme tapaan suuren kappaleen törmättyä planeettaan.

Aiheesta lisää Mars daily (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto