Liitovarjo voisi viedä pienluotaimia Marsin jännittävimpiin paikkoihin

Mikrokokoiset Mars-luotaimet voidaan tulevaisuudessa viedä tarkasti ja itsenäisesti planeetan pinnalle. MARSDROP-nimen saanut teknologia esiteltiin Kuu- ja planeettatutkimuksen konferenssissa Houstonissa tällä viikolla.

"Perinteisen laskuvarjon sijaan MARSDROP avaa ohjattavan liitovarjon, joka mahdollistaa mikroluotaimen viemisen haluttuun paikkaan", selittää Rebecca Williams Planetary Science Institutesta. "Käyttämällä maastoon perustuvaa videonavigointia olisi mahdollista laskeutua kymmenien metrien tarkkuudella."

Kaavailtu mikroluotain olisi noin kilon massainen ja 30 senttimetrin kokoinen. Sellaisia mahtuisi useita isojen laskeutujaluotainten mukaan ja ne irrotettaisiin viimeistään Marsin kaasukehään tultaessa. MARSDROPin kyydissä luotain tömähtäisi planeetan pinnalle 20 metrin sekuntinopeudella.

Kaaviossa esitellään, miten avautuva MARSDROP-liitovarjo tuo mikroluotaimen Marsin pinnalle haluttuun paikkaan 10 kilometrin säteelle alueesta, johon ballistinen laskeutumisrata toisi passiivisen laskeutujan.

Itsenäinen ohjauskyky liidon aikana tuo pikkulaskeutujien ulottuville paljon jännittäviä paikkoja, joihin isompia laskeutujia ei uskalleta ohjata. Tällaisia ovat esimerkiksi valtavien mittasuhteiden Valles Marineris -laakson kanjonit, Tharsis-tulivuorten laava-alueet, napajäätiköt ja tuoreiden kraatterien pohjat.

Aiheesta lisää Planetary Science Institute (englanniksi)