IMAX-elokuvaprojektorin lamppu toimi luotaintestissä aurinkosimulaattorina

Nasan aurinkoluotain Parker Solar Probe on parhaillaan valmisteltavana laukaisua varten. Tutkijaryhmä halusi vielä testata luotaimen mittalaitteen kopiota mahdollisimman aidoissa olosuhteissa.

"Kävi ilmi, että IMAX-projektorin lamppu on suunnilleen yhtä kuuma kuin Auringon pinta", kuvailee Justin Kasper Michiganin yliopistosta. "Se myös luo lähes samanlaisen valospektrin."

Auringon olosuhteiden simulaattori syntyi neljän projektorin avulla. Niillä saatiin aikaan 10 kilowatin valoteho. Lisäksi testissä käytettiin ionitykkiä tyhjiökammiossa, johon mittauksia tekevä anturi oli sijoitettu. 

Tämä riitti vastaamaan olosuhteita, joissa mittalaite käy ohittaessaan Auringon vain 6 miljoonan kilometrin eli 0,04 Maa–Aurinko-etäisyyden päästä luotaimen kyydissä.

SPC-instrumentin tehtävänä on mitata Auringosta tulevaa ioni- ja elektronivuota ohituksen aikana. Se selviytyi testistä hyvin. Sovellettua testiä pääsee katsomaan julkaistulta YouTube-videolta.

Parker Solar Probe on määrä laukaista matkaan elokuun alkupuoliskolla. Matka Venuksen lähiohitusten kautta on pitkä ja ensimmäinen Auringon lähiohitus tapahtuu vasta 2025.

Aiheesta lisää University of Michigan (englanniksi)