Meteoriittien mineraalimysteeri selvisi

Kuusta ja Marsista peräisin olevat meteoriitit sisältävät usein kahta mineraalia, jotka vaativat hyvin erilaisia syntyolosuhteita. Tutkijat ovat lopultakin onnistuneet selvittämään, kuinka ne voivat esiintyä yhdessä.

Kyse on piioksidipitoisista kristobaliitista ja seifertiitistä. Niiden esiintyminen samassa meteoriittimateriaalin jyväsessä on arvoituksellista, koska ne muodostuvat laboratoriossa hyvin erilaisissa paineissa ja lämpötiloissa, sanoo Leonid Dubrovinsky Bayreuthin yliopistosta.

Ongelmaa on Dubrovinskyn mukaan yritetty ratkaista jo kaksikymmentä vuotta, mutta tuloksetta.

Nyt tutkijaryhmä kuvasi kristobaliittia röntgensäteillä äärimmäisen korkeassa, noin 820 000 ilmakehän paineessa. Jos mineraalia puristettiin yhtenäisesti, se omaksui korkeapaineisen kristobaliitin muodon. Mineraali palasi takaisin normaaliksi, kun painetta hellitettiin.

Mutta jos paineen annettiin vaikuttaa epätasaisesti, kristobaliitti otti yllättäen seifertiittimäisen rakenteen.

Siten kahden mineraalin esiintyminen samassa jyväsessä on mahdollista, koska meteoriitti-iskun aikana shokkiaallon kulku kivessä aiheuttaa eri tavalla paineistettuja hyvin lähekkäisiäkin alueita.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että seifertiittiä muodostui kristobaliitista alhaisemmissa paineissa kuin sen muodostuessa tavallisesta piistä. Tällä on merkitystä meteoriitin synnyttäneen iskun voimakkuuden kannalta.

"Meteoriitit, jotka sisältävät kristobaliitista muodostunutta seifertiittiä, eivät välttämättä ole kokeneet massiivista iskua", sanoo Ana Černok Bayreuthin yliopistosta.

Aiheesta lisää phys.org (englanniksi)