Merkurius kyntää pölyssä ja Venuksen radalla saattaa olla asteroideja

Laajan pölyisen kiekon on havaittu kiertävän Aurinkoa samalla radalla Merkuriuksen kanssa. Venuksen radan pöly voi puolestaan olla merkki planeettaa seuraavista asteroideista.

Kaksi uutta tutkimusta käsittelee aurinkokunnan sisäosien pölyä. Ensimmäisessä tutkimuksessa etsittiin merkkejä pölyttömästä alueesta Auringon lähellä. Vuosikymmeniä vanhan ennustuksen mukaan Auringon läheisyydessä ei pitäisi olla pölyä.

Nasan STEREO-satelliitin ottamien kuvien analysointi kuitenkin paljasti toista. Merkuriuksen radalla näkyi lisääntynyttä kirkkautta merkkinä pölystä.

"Kaikkialla Auringon ympärillä pystyimme näkemään saman viiden prosentin nousun pölyn kirkkaudessa eli tiheydessä", sanoo Russell Howard Naval Research Laboratorysta.

Kyse on aiemmin tuntemattomasta pölyrenkaasta Merkuriuksen radalla. Pölystä koostuvia kiekkoja oli tähän mennessä havaittu vain Venuksen ja maapallon radoilla. Leveyttä Merkuriuksen renkaalla on 15 miljoonaa kilometriä.

Toisessa tutkimuksessa selvitettiin Venuksen radalla olevan pölyrenkaan alkuperää. Toisin kuin maapallon vastaava rengas, se ei näytä selittyvän Marsin ja Jupiterin väliseltä asteroidivyöhykkeeltä saapuvalla aineksella.

Tutkijoiden tekemien simulaatioiden mukaan pöly voi olla peräisin Venuksen kanssa samalla radalla kiertävistä asteroideista, joita ei ole vielä havaittu. Mallinuksen perustella piilottelevat asteroidit olisivat todennäköisimmin syntyneet nykyisillä sijoillaan sen sijaan, että ne olisivat ulompaa sisemmäksi vaeltaneita.

Maapallolta käsin Venuksen seuralaisasteroidien löytäminen on hankalaa Auringon suunnasta tulevan valon vuoksi. Tulevaisuuden avaruuskaukoputkilla niitä voi silti olla mahdollista etsiä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)