Komeetta ohittaa Maan harvinaisen läheltä toukokuun lopussa

Komeetta 209P/Linearin rata tuo sen 29. toukokuuta poikkeuksellisen lähelle maapalloa.

Tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että pyrstötähdestä irronneet palaset aiheuttavat taivaalle meteoreja. Meteorimyrskyn mahdollisuuttakaan ei voi poissulkea.

Suomesta tähdenlennot jäävät todennäköisesti näkemättä, koska ennusteen mukaan niiden maksimi sattuu meillä päiväaikaan.

Lähimmillään etäisyyttä komeettaan on 29. toukokuuta 8,3 miljoonaa kilometriä eli 22 kertaa Maa-Kuu-etäisyys. Viimeisen sadan vuoden kuluessa vain kaksi komeettaa on kulkenut tätä lähempää maapalloa.

Komeetta on taivaalla hyvin himmeä, vain noin magnitudia 11, joten sitä ei pysty erottamaan edes kiikareilla.

Tähdenlentoja aiheuttavat pienkappaleet ovat irronneet pyrstötähdestä viimeisten vuosisatojen aikana. Ne muodostavat avaruuteen pölyvanoja, joista osan läpi Maan arvioidaan kulkevan noin 5 vuorokautta ennen lähintä ohitusta.

Kyseinen meteoriparvi on nimetty Toukokuun Camelopardalideiksi, joka kertoo parven säteilypisteen olevan Kirahvin tähdistön suunnalla ja maksimin osuvan toukokuulle.

Ennusteen mukaan meteorien maksimi koittaa lauantaina 24.5. kello 10.20 Suomen aikaa, jolloin niitä ei voi nähdä Suomesta päivänvalon vuoksi.

Maksimi on nähtävissä parhaiten Yhdysvalloista ja Kanadasta. Tutkijat arvioivat meteoreja näkyvän tuolloin noin 60 tunnissa, mutta huomattavasti suurempikin määrä on mahdollinen.

Tähdenlentoparvien, etenkin uusien sellaisten, kuten tämän, tarkkaa käyttäytymistä on mahdotonta arvioida. Meteoreja odotetaan näkyvän vain muutamaa tuntia ennen ja jälkeen maksimin. Yllätykset ovat kuitenkin mahdollisia.

Komeetta 209P/Linear on radalla, jolla se käy lähimmillään 0,97 ja kauimmillaan 4,95 -kertaisella Maa-Aurinko-etäisyydellä Auringosta. Lähimmillään Aurinkoa komeetta kävi 6. toukokuuta. 209P/Linear löydettiin helmikuussa 2004.

Aiheesta lisää SETI-instituutti (englanniksi)