Kartoitus löysi neljä hyvin nuorta asteroidiperhettä

Brasilialaistutkimuksessa havaittiin neljä aiemmin tuntematonta asteroidiperhettä, joiden ikä on alle seitsemän miljoonaa vuotta. Asteroidiperheet syntyvät suuren kappaleen hajotessa pienemmiksi.

"Olemme tunnistaneet uudet perheet käyttämällä numeerisia simulaatioita ja menetelmää, joka on paljon tarkempi kuin muut asteroidiperheiden iän ratkaisemiseen", kuvailee Valerio Carruba São Paulon valtionyliopistosta.

"Kun asteroidiperhe syntyy, sen kaikkien asteroidien lähimmät ratapisteet Auringosta ja nousevat solmut ovat samanlaisia, mutta ajan kuluessa radat muuttuvat planeettojen sekä mahdollisesti suurten asteroidien aiheuttamien painovoimahäiriöiden vuoksi", hän jatkaa.

Tutkimuksessa tunnistettujen neljän asteroidiperheen iät määritettiin välille 1,9–6 miljoonaa vuotta. 

Tutkijat arvioivat, että 33–35 prosentttia kaikista Marsin ja Jupiterin ratojen välisistä asteroideista kuuluu johonkin asteroidiperheeseen. Nykyään perheitä tunnetaan yli 120 kappaletta. Vanhimpien asteroidiperheiden syntyminen on jäljitetty varhaiseen aurinkokuntaan yli neljän miljardin vuoden taakse.

Asteroideja tunnetaan tällä hetkellä yhteensä 779 736 kappaletta ja komeettoja 4 039 kappaletta. Maan radan lähellä käyviä kappaleita tunnetaan 18 829. Tiedot löytyvät Minor Planet Centerin sivuilta.

Aiheesta lisää São Paulo Research Foundation (englanniksi)