4-metrinen avaruuden kappale putosi ilmakehään päiväntasaajan yllä

Noin neljän metrin kokoinen meteoroidi törmäsi Maan ilmakehään aikaisin aamulla 2. tammikuuta. Koodinimen 2014 AA saanut kappale löydettiin teleskooppihavainnoista vain vuorokautta ennen törmäystään.

Kyseessä on historiallinen tapahtuma, sillä 2014 AA oli vasta toinen pienkappale, joka löydettiin ennen sen törmäystä ilmakehään. Ensimmäinen oli Egyptin ja Sudanin rajalle lokakuussa 2008 osunut 2008 TC3, joka oli suunnilleen saman kokoinen kuin 2014 AA.

"Tämä on jännittävä löytö", kommentoi Esko Lyytinen Ursan tulipallotyöryhmästä. "Toivottavasti kappaleen aiheuttamasta tulipallosta tulee havaintoja. Tällaisia etukäteen löydettyjä törmääjiä on luvassa lisää, kun havaintolaitteet yleistyvät."

Meteoroidi löydettiin Mount Lemmonin 1,5 metrin peilillä varustetulla teleskoopilla. Kohde oli löytöhetkellä kirkkaudeltaan noin 19. magnitudia eli hyvin himmeä. Sitä olisi ollut vaikea saada kuvattua harrastajavälineillä, vaikka asteroidin paikan taivaalla olisi tiennyt.

Löytämisensä jälkeen kappale paikallistettiin myös vuorokautta aiemmin otetuista kuvista. Niiden perusteella kappaleen rata pystyttiin määrittämään melko tarkasti ja sen törmäämistä ilmakehään pidetään käytännössä varmana. Epätarkkuutta on kuitenkin sen verran, että törmäyspaikka voi sijaita missä tahansa läheltä Panamaa aina Sudaniin ulottuvan kaaren alueella.

Verrattuna Tseljabinskin tulipallon aiheuttaneeseen 17-metriseen asteroidiin oli kyseessä hyvin pieni kappale. 2014 AA hajosi todennäköisesti kokonaan ilmakehässä ja aiheutti erittäin kirkkaan tulipallon.

Vielä ei ole tiedossa, näkikö kukaan 2014 AA:n aiheuttamaa tulipalloa, mutta sääsatelliittikuvista saattaa löytyä sen jättämä pölyvana. Se pudotti mahdollisesti myös meteoriitteja maanpinnalle tai mereen.

Aiheesta lisää Minor Planet Center (englanniksi)

Tietoa kappaleesta wikipediassa (englanniksi)