Vesijään määrä Merkuriuksessa saattaa olla tuplasti arvioita suurempi

Aurinkokuntamme sisimmällä planeetalla näyttää olevan runsaammin jäätä kuin tähän saakka on uskottu. Uusia merkkejä jäästä havaittiin kraattereiden välisillä alueilla.

Kuuman Merkuriuksen napa-alueiden kraattereissa on pysyvästi varjoisia kohtia, joista on löydetty viitteitä vesijäästä.

Nyt Merkuriusta kiertäneen MESSENGER-luotaimen datasta on pystytty tunnistamaan myös uusia mahdollisia jäävarastoja. Huomionarvoista oli, että merkkejä löytyi myös pienemmistä esiintymistä kraattereiden ulkopuolelta.

"Oletus on ollut, että pintajäätä Merkuriuksessa on pääasiassa suurissa kraattereissa, mutta me esitämme todisteita myös pienialaisista esiintymistä", sanoo Ariel Deutsch Brownin yliopistosta.

Kaikkiaan jäätä saattaa olla jopa kaksi kertaa arvioitua enemmän. 

Tutkijat tulkitsivat jään esiintymistä sen perusteella, kuinka Merkuriuksen pinta heijasti MESSENGERIN korkeusmittarin laservaloa. Keskimäärin maaperä oli napa-alueella heijastavampaa kuin muualla, mikä tutkimusryhmän mukaan viittaa lukuisiin pieniin esiintymiin.

"Useimmat näistä laikuista ovat liian pieniä erottuakseen yksitellen korkeusmittari-laitteella, mutta yhdessä ne myötävaikuttavat kokonaisvaltaiseen heijastuvuuden voimistumiseen", sanoo Deutsch.

Aiheesta lisää Brown University (englanniksi)