Titan-kuusta löytyi suuri jäätulivuori

Saturnuksen Titan-kuusta on löytynyt todennäköinen jäätulivuori. Jäätulivuoret muistuttavat tavallisia tulivuoria, mutta kiven sijaan niiden sisuksista pursuaa sohjoista jäätä.

Sotra-nimen saaneen jäätulivuoren huiput nousevat kilometrin korkeuteen ja sen kraatterit ovat jopa 1 500 metriä syviä.

Titanin pintalämpötila on noin -180 celsiusastetta, minkä takia vesi on muodostanut paksun jääkerroksen kuun pinnalle. Titanin sisällä arvellaan kuitenkin olevan lämpimämpää. Juuri sisuksissa olevan lämmön uskotaankin synnyttäneen jäätulivuoren.

Nyt löydetty muodostelma olisi saattanut syntyä myös tavallisten vuoristojen tapaan eli laattatektoniikan myötä, mutta tutkijoiden mukaan jäätulivuori on kaikkein todennäköisin ja yksinkertaisin selitys. Löytö esiteltiin tiistaina Amerikan geologisen seuran kokouksessa San Franciscossa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)