Tethys-kuusta löytyi punaisia raitoja

Nasan Cassini-luotain on kuvannut Saturnuksen Tethys-kuun pinnalta punaisia raitoja. Jäisen kuun pinnalla olevat punertavat alueet ovat muutamia kilometrejä leveitä ja satoja kilometrejä pitkiä. Niiden muodostumista ei toistaiseksi osata varmuudella selittää.

"Raitojen täytyy olla geologisesti nuoria, koska ne ovat vanhempien pinnanmuotojen, kuten törmäyskraatterien päällä, mutta emme tiedä niiden ikää", arvioi Paul Helfenstein Cornellin yliopistosta. "Jos väri on vain ohut kerros jään pinnalla, voi avaruusympäristö pyyhkiä ne pois suhteellisen nopeastikin."

Tähän mennessä esitetyt syntyhypoteesit liittyvät Tethyksen sisuksista tulleisiin purkauksiin tai mahdollisesti kuoren halkeamiin, jotka olisivat erotustarkkuutta pienempiä. Cassini-luotaimen tiimi aikoo kuvata niitä isommalla tarkkuudella myöhemmin tänä vuonna ohituksen yhteydessä.

Tethys on noin 1 060 kilometrin kokoinen ja Saturnuksen viideksi suurin kuu. Kuun arvioidaan koostuvan hyvin suurelta osin jäästä, sen kivinen ydin on arviolta vain kuusi prosenttia kokonaismassasta. Tethys kiertää Saturnusta hieman lähempänä kuin Maa-Kuu-etäisyys.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)