Saturnuksessa riehuu suurin myrsky kahteen vuosikymmeneen

Saturnuksen pohjoisella pallonpuoliskolla raivoaa valtava myrsky.

Tähtiharrastajat havaitsivat myrskypilvien nousun jo viime joulukuussa. Myrsky laajeni nopeasti ja se näkyi 5 000 kilometriä leveänä tummana pyörteenä muistuttaen hieman Jupiterin suurta punaista pilkkua. Nyt julkaistuissa kuvissa myrsky näyttää kiertyneen jo koko planeetan ympäri.

"Mikään maapallolla ei tule lähellekään tätä voimakasta myrskyä", kertoo Leigh Fletcher Oxfordin yliopistosta. "Tämänkaltainen myrsky on harvinaisuus. Kyseessä on vasta kuudes vuoden 1876 jälkeen havaittu myrsky ja edellinen oli kauan sitten vuonna 1990."

Saturnuksen kaasukehä on normaalisti melko rauhallinen. Nyt käynnissä oleva ilmiö liittyykin kevään saapumiseen Saturnuksen pohjoiselle pallonpuoliskolle.

Tutkijat ovat kuvanneet myrskyä muun muassa ESOn VLT-teleskoopilla ja Saturnusta kiertävällä Cassini-luotaimella. Kyseessä on samalla ensimmäinen kerta, kun suurta Saturnuksessa riehuvaa myrskyä päästään tutkimaan planeetan kiertoradalta käsin.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)