Kuun pinnalta löytyy valtava määrä kaikenkokoisia törmäyskraattereita, kun taas maapallolla varsinkin pienet kraatterit ovat hävinneet eroosion ja geologisten prosessien vuoksi. Maapallolta törmäyskraattereita tunnetaan noin 190 kappaletta. 

Vähintään 20 kilometrin kokoiset kraatterit säilyvät täällä näkyvillä huomattavasti paremmin kuin pienemmät. William Bottken tutkimus keskittyi vähintään kymmenkilometrisiin kraattereihin Kuussa ja vertasi niitä saman kokoluokan kraattereihin maapallolla.

Tulosten mukaan kraattereita on syntynyt nopeampaa tahtia viimeisten 250 miljoonan vuoden aikana kuin edeltäneiden 750 miljoonan vuoden aikana. Selitykseksi Bottke ehdottaa, että noin 250 miljoonaa vuotta sitten jokin Maan lähiasteroidi hajosi. Tapahtuma loi paljon kappaleita, jotka törmäsivät pitkän ajan kuluessa sekä Maahan että Kuuhun.

Toinen päätelmä liittyy siihen, miksei maapallolta juurikaan löydy 650 miljoonaa vuotta vanhempia kraattereita. Tutkimalla kimberliitti-kiven esiintymiä on mahdollista arvioida, miten syvälle maanpinnan eroosio on ulottunut eri aikakausina.

Kimberliittien avulla arvioitu eroosio ei kuitenkaan selitä täysin Maan kraatterien koko- ja ikäjakaumaa. Sen sijaan lähes koko maanpinnan kattanut jäätikkö eli lumipallomaan hypoteesi sopii hyvin selittämään vanhojen kraatterien puuttumisen.

Hieman yli 650 miljoonaa vuotta sitten lähes kaiken peittäneet liikkuvat jäätiköt irrottivat maanpintaa syvältä. Tämä jätti jäljelle vanhoista törmäyskraattereista vain suurimmat.

Tutkimusta esiteltiin maaliskuussa LPSC-konferenssissa.

Aiheesta lisää Planetary Society (englanniksi)