Kahden avaruusteleskoopin ehdotetaan kuvaavan aurinkokuntaa 3D:nä

Jotta saisimme 3D-kuvia aurinkokunnan kappaleista, tutkijat ehdottavat, että vuonna 2018 laukaistava James Webb -avaruusteleskooppi kuvaisi niitä yksituumin Hubblen kanssa.

Kolmiulotteisuuden mahdollistaa avaruuskaukoputkien suuri keskinäinen etäisyys, puolitoista miljoonaa kilometriä. Ne näkevät kohteet siinä määrin erilaisista kulmista, että syntyy ihmissilmin havaittava syvyysvaikutelma.

"Tämä ei ole koskaan ennen ollut mahdollista, koska meillä ei ole koskaan ennen ollut kahta teleskooppia tämänkaltaisella resoluutiolla avaruudessa samaan aikaan", sanoo Joel Green, yksi ideaa ehdottaneista tutkijoista. "Olen todella innostunut näkemään Saturnuksen renkaiden hyppäävän esiin sivulta", hän sanoo. 

Muita kohteita, joista Greenin mukaan kaukoputkikaksikko kykenisi tuottamaan 3D-kuvia ovat esimerkiksi Jupiterin pilvet (planeetan kuiden ollessa samanaikaisesti etulalla) sekä Marsin vuoret ja sen ilmakehän pöly. Myös komeetta pyrstöineen olisi hyvä kohde.

Kaikkein kiehtovinta olisi kuitenkin havaita nopeasti muuttuvia ilmiöitä, kuten törmäyksiä kivisiin maailmoihin tai komeetoista karkaavia suihkuja.

Tieteellisen mielenkiinnon lisäksi 3D-kuvat olisivat hyvä tapa saada suuri yleisö kiinnostumaan. "Tämä tekniikka olisi hieno tapa auttaa asiaan perehtymättömiä hahmottamaan astronomisten kohteiden kokoja", sanoo Adam Kraus Texasin yliopistosta.

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)