Juno-luotaimen kuvassa paistattelee Io-kuun tulivuoren purkauspilvi

Nasan luotain on kuvannut Jupiterin tulivuoritoiminnaltaan aktiivista Io-kuuta. Juuri purkautumassa olleen tulivuoren sylkemä materiapilvi näkyy kuvassa selvästi.

Kun Juno-alus joulun alla teki 17. Jupiterin ohilentonsa, se kuvasi samalla kaasujättiläisen vulkaanista Io-kuuta.

Tutkijoiden päämääränä oli saada uutta tietoa kuun polaarialueista, mutta sattumalta tunnin mittainen kuvaussessio taltioi myös kuun pinnalta nousevan tulivuoren purkauspilven.

"Kukaan ei odottanut meitä onnistavan niin, että näkisimme aktiivisen vulkaanisen pilven puskevan materiaalia pois kuun pinnalta", sanoo Scott Bolton Southwest Research Institutesta.

Kuvassa Ion yöpuolella oleva tulivuori purkaantuu ja purkauspilvi näkyy kirkkaana läikkänä pimeällä alueella.

"Pinta on jo varjossa, mutta korkea pilvi heijastaa yhä auringonvaloa samaan tapaan kuin vuorenhuiput tai pilvet Maassa ovat valaistuja yhä auringonlaskun jälkeen", sanoo Candice Hansen-Koharcheck Planetary Institutesta.

3 600 kilometrin läpimittainen Io on vain hiukan omaa Kuutamme suurempi. Sillä on satoja aktiivisia tulivuoria, joiden purkauspilvet voivat nousta yli viidensadan kilometrin korkeuteen.  

Aiheesta lisää SwRI (englanniksi)