Hubble valokuvasi Neptunuksen hiipuvaa myrskyä

Tähtitieteilijät ovat päässeet ensimmäistä kertaa seuraamaan Neptunuksen jättiläismyrskyn kuolemaa. Hubblen ottamat valokuvat myrskyn katoamisesta paljastivat erilaisen tarinan, kuin mitä tutkijat odottivat.

Aurinkokuntamme uloimmalla planeetalla Neptunuksella riehuu valtavia myrskyjä, jotka nostavat materiaa planeetan syvemmistä kaasukerroksista.

Jos näitä tummia muodostelmia pääsisi haistamaan, ne luultavasti tuoksuisivat mädille kananmunille, sillä niiden arvellaan koostuvan vetysulfidista.

Myrskyt havaittiin ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla kun Nasan Voyager 2 -luotain pyyhälsi Neptunuksen ohi. Sen jälkeen kuitenkin vain Hubble-avaruusteleskooppi on ollut riittävän tarkka sinisessä valossa seuratakseen myrskyjen leikkiä jättiläisplaneetan pinnalla.

Toisin kuin Jupiterin suuri punainen pilkku, joka on riehunut jo vähintään 200 vuotta, Neptunuksen tummat myrskyt kestävät vain muutaman vuoden.

Nyt ensimmäistä kertaa tutkijat ovat päässeet havaitsemaan Neptunuksen myrskyn hiipumista. Aikoinaan Atlantin valtameren levyinen myrsky on katoamassa kokonaan Hubblen kuvista.

”Näyttää siltä, että todistamme tämän tumman pyörteen kuolemaa, ja se poikkeaa siitä, mitä hyvin tunnetut teoriat antavat meidän olettaa”, kertoo Michael H. Wong Kalifornian yliopistosta.

Näyttävän hajoamisen sijaan pyörre vain hiipuu kuvissa pois. Uusien havaintojen toivotaan auttavan Neptunuksen sääilmiöiden ymmärtämisessä.

Aiheesta lisää hubblesite.org (englanniksi)