Rosettan komeetalta löytyi aminohappoja

Pyrstötähdet ovat voineet tuoda elämän muodostumiselle välttämättömiä aineita maapallolle. Tähän viittaavat komeetta Churyumov–Gerasimenkoa ympäröivästä kaasu- ja pölyvaipasta havaitut glysiini ja fosfori.

Glysiini kuuluu aminohappoihin, jotka puolestaan ovat proteiinien rakennusaineita. Tähtitieteilijät ovat jo pitkään epäilleet sitä, että komeetat ovat voineet tuoda elämän tarvitsemia aminohappoja maapallolle.

Vuonna 2009 tutkijat jopa kertoivat löytäneensä glysiiniä Nasan Stardust-luotaimen keräämistä komeettapölyn hiukkasista. Näytteet saattoivat kuitenkin saastua maapallolla, joten löydöstä ei pystytty olemaan varmoja.

Rosetta näki nyt merkkejä myös fosforista, joka on äärimmäisen olennainen alkuaine kaikelle tunnetulle elämälle. Fosfori muodostaa muun muassa RNA- ja DNA-molekyylien niin sanotun selkärangan sekä osallistuu kaikissa soluissa energian siirtoon olemalla osa ATP-molekyyliä.

Aiemmin monia muita elämälle tärkeitä aineita kuten molekulaarista happea ja vettä on löydetty komeetoilta.

"Tämän kauneus on siinä, että nyt näemme kaikki elämään tarvittavat aineet yhdessä paikassa", uskoo Bernin yliopistossa työskentelevä Kathrin Altwegg.

Aiheesta lisää Bernin yliopisto (englanniksi)