Kuuluisan wow-signaalin arvoitus näyttää ratkenneen

Vieraita sivilisaatioita etsinyt Jerry Ehman havaitsi vuonna 1977 avaruudesta tulevan voimakkaan signaalin. Nyt neljäkymmentä vuotta myöhemmin sen alkuperä näyttää viimein ratkenneen.

Big Ear -radioteleskooppi vastaanotti aikoinaan hämmästystä herättänyttä signaalia 72 sekunnin ajan. Laajoista tutkimuksista huolimatta sen lähdettä ei onnistuttu selvittämään.

Signaalin epätavallisesta luonteesta johtuen sen on jopa epäilty olevan toisen sivilisaation lähettämä merkki. Viime vuonna Antonio Paris Floridan St Petersburg Collegesta kuitenkin ehdotti paljon maanläheisempää selitystä.

Wow-signaaliksi kutsuttu tapahtuma havaittiin niin sanotulla vedyn aallonpituusalueella. Komeetat vapauttavat paljon vetyä kiertäessään Aurinkoa, joten Paris arveli että teleskoopin näkökenttään oli vahingossa osunut komeetta. Myös signaalin lyhyt kesto ja se, ettei samalla suunnassa enää seuraavana päivänä nähty mitään, sopii komeettaselitykseen.

Etenkin kaksi komeettaa, 266P/Christensen ja P/2008 Y2 (Gibbs), saattoivat olla oikeassa suunnassa wow-signaalin havaintohetkellä. Molemmat komeetat on löydetty vasta tällä vuosituhannella, joten vuonna 1977 niitä ei osattu epäillä syyllisiksi.

Nyt Paris pääsi testaamaan hypoteesiaan, sillä komeettakaksikko ilmestyi taas taivaalle viime vuoden loppupuolella. Tutkimusraportin mukaan 266P/Christensenin radiosignaali vastasi 40 vuoden takaista wow-signaalia.

Varmistaakseen tuloksensa Paris testasi kolmea muutakin komeettaa ja sai samanlaisia tuloksia.

Havainnot eivät siis suoraan todista, että kyseessä oli 266P/Christensen. Parisin mielestä voimme kuitenkin olla suhteellisen varmoja, että kyseessä oli joku komeetta.

Aiheesta julkaistu tutkimus (englanniksi)