Ilmestymispäivä 7.12.2010

40. vuosikerta - 8/2010

Kuva CfA / David Aguilar

Eksoplaneettojen kirjo näyttäytyy
Millaisia planeettoja vieraiden tähtien ympärillä voi piileskellä? Kysymykseen vastaa Samuli Kotiranta, ensimmäinen eksoplaneetan löytänyt suomalainen.

Kuva Claudio Rocchini

Säieteoriasta tuli salonkikelpoinen
Suuria lupauksia antanut, mutta viime vuosina kritisoitu säieteoria on antanut odotuttaa itseään. Pian säieteoriaa päästään viimein testaamaan kokeellisesti.

Kuva Univ. Wien

Ympyräkaivannoista tarkkailtiin Aurinkoa kivikaudella
Keski-Euroopan kivikautiset ympyräkaivannot olivat aikansa suurimpia rakennushankkeita. Marianna Ridderstad perehtyi niiden tähtitieteellisiin yhteyksiin.

Kuva Virgo Consortium

Pimeä aine palaa tähdissä
Varhaisessa maailmankaikkeudessa saattoivat loistaa pimeästä aineesta energiaa tuottaneet jättiläistähdet. Anne Liljeström selvitti pimeiden tähtien sielunelämää.

Kuva Nasa

Kuu paljastaa värikkäät kasvonsa
Kiertolaisemme ei ole niin mustavalkoinen kuin saattaisi luulla. Jarmo Korteniemi kertoo Kuun pinnan erivärisistä alueista, erikoisista havainnoista ja kenties yhä aktiivisista tulivuorista.

Kuva Lauri Salokangas

Kuvaa galaksit ja tähtisumut – ilman kaukoputkea
Yötaivaan ihmeitä voi ikuistaa ilman kaukoputkeakin. Hyvällä kameraoptiikalla ja seurantajalustalla saa vangittua syvän taivaan kohteita.

Vakiopalstat

  • Pääkirjoitus
  • Pakina
  • Kysymyksiä & vastauksia
  • Lukijoiden taivaankaari
  • Syvä taivas: Lordi Rossen kohteet
  • Taivaalla: Kuu ja Aurinko pimenevät

Liity jäseneksi, saat Tähdet ja avaruus -lehden jäsenetuna

Liity jäseneksi