Aiheuttaako ”planeetta Nibiru” maailmanlopun?

Nibiru, joka tunnetaan myös nimellä Planeetta X, aiheutti maailmanlopun jo 15. toukokuuta 2003. Jos tämä mediatapahtuma sattui livahtamaan ohi, niin siitä löytyy onneksi yksityiskohtainen kuvaus kirjassani Avoin tie.

Todellisuudessa Nibiru on täyttä huuhaata, samantasoista faktaa kuin vaikkapa Lemurian kadonnut manner - joka muuten Nibirun vaikutuksesta tulee nousemaan Tyynen valtameren pohjasta. Tai nousi silloin vuonna 2003, näistä maailmanlopuista kun ei aina tahdo saada selkoa ja niiden aikatauluja lisäksi rukataan alituiseen.

Tähtitieteen kannalta katsottuna on tietysti mahdollista, että jossain Kuiperin vyöhykkeellä on sanokaamme maapallon kokoinen vielä tuntematon planeetta. Pienikokoisempiahan sieltä on jo löydettykin, niitä, jotka saivat Pluton menettämään planeetan tittelinsä.

Massiivisen Nibirun kiertoajaksi Auringon ympäri tarjotaan kuitenkin noin 3600 vuotta, ja radan täytyy olla hyvin eksentrinen jos se kerran tulee yhä uudelleen lähelle Maata ja aiheuttaa kaikenlaisia katastrofeja. Tällaisen möhkäleen olemassaolo on mahdotonta, sillä se paljastaisi olemassaolonsa jo pelkästään muiden planeettojen ratoihin aiheuttamiensa häiriöiden kautta.

Nibirulle löytyy kaukainen vastine tieteen maailmasta, Nemesis. Vuonna 1984 kolme tähtitieteilijää ehdotti Nature-lehdessä, että 26 miljoonan vuoden välein maapalloa kohdanneet joukkotuhot olisi aiheuttanut Auringon hypoteettinen seuralainen, jonka lähiohitus aiheuttaisi planeettoihin kohdistuvan komeettapommituksen. Idea alkaa olla täysin unohdettu, koska Nemesiksen olemassaolosta ei ole löydetty ensimmäistäkään todistetta eikä sen ehdotettu rata olisi riittävän vakaa miljoonien vuosien mittakaavassa. Ja kaiken lisäksi joukkotuhot eivät todennäköisesti ole niin säännöllisiä kuin 80-luvulla vielä ajateltiin.

Esko Valtaoja
Professori
Turun yliopiston Tuorlan observatorio

Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 6/2009

 

Seuraako mayojen kalenterin loppumisesta vuonna 2012 maailmanloppu?

Mayoilla oli tarkka kalenteri, joka kuitenkin meni ympäri kerran 52 vuodessa. Tämän vuoksi heillä oli erikseen Pitkälasku-kalenteri, jossa oli omat nimityksensä hyvin pitkille ajanjaksoille ja joka alkoi mayojen uskomusten mukaan myyttisenä luomisen ajankohtana vuonna 3114 ennen ajanlaskumme alkua. Yleisin pitkistä jaksoista oli baktun, jonka kesto on 394 aurinkovuotta. Yleisin tämä jakso oli siksi, ettei sitä pidemmille jaksoille ollut käytännössä juuri tarvetta.

Mayojen kolonialismin ajoilta säilyneessä luomiskertomuksessa Popol Vuhissa kerrotaan, että nykyinen maailma on neljäs kolmen epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Edellinen maailma kesti 13 baktunia, ja sama ajanjakso menee jälleen umpeen 20.12.2012. Neljästoista baktun alkaa siis 21.12.2012.

Päivämäärää ympäröivä mystisyys pohjautuu siten pohjimmiltaan mayojen tapaan yhdistää tämä ajanjakso luomiskertomukseensa. Kolmetoista oli mayoille uskonnollisesti tärkeä luku, joten ei ole yllätys, että he valitsivat 13 baktunin ajan edustamaan maailmanjaksonsa pituutta.

Mitään tieteellistä tai edes länsimaiseen kulttuuriimme liittyvää perustetta ei päivämäärään liitetyillä ennustuksilla ole. Tämänhetkinen päivää ympäröivä kohu on peräisin muutamalta yhdysvaltalaiselta niin kutsuttujen ”salatieteiden” harrastajalta, jotka ovat luoneet omia tulkintojaan päivämäärän merkityksestä.

Marianna Ridderstad
Tutkija
Helsingin yliopiston observatorio

Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 4/2009


Kuinka voin ostaa nimen tähdelle?

Et mitenkään. Ainoa elin, jolla on viralliset valtuudet nimetä taivaankappaleita on Kansainvälinen tähtitieteellinen liitto IAU (International Astronomical Union). Ja IAU ei myy avaruuden kappaleille nimiä.

Internetissä esiintyy tähtien nimiä ja planeettojen tontteja kaupiskelevia firmoja, mutta niiden bisnesidea perustuu yleensä plakaattien valmistukseen ja omien listojen ylläpitoon. Kyseiset toimijat ovat itse valtuuttaneet itsensä avaruuden kappaleiden myyjiksi, mikä on sama asia kuin jos kuka tahansa meistä myisi huomenna tähtien nimiä tai planeetta Marsin tontteja torilla.

Toimitus

Lähde: Tähdet ja avaruus -lehti 3/2008

Olivatko kuulennot huijausta?

Apollo-lennot ovat teknisesti, poliittisesti ja yhteiskunnallisesti yksi suurimmista ihmiskunnan saavutuksista kautta aikojen. Sellaisina ne kokoavat osakseen paljon epäilyjä.

Huippuaikoina Apollo-ohjelmassa työskenteli noin 400 000 ihmistä 20 000 eri yhtiöstä ja yliopistoyksiköstä. Käytännössä merkittävän osan heistä olisi täytynyt olla selvillä tai päästä perille huijauksesta, jos sellainen olisi tehty. Tiedeyhteisöstä löytyy kuitenkin paljon ihmisiä, joille avoimuus ja tieteen tekeminen merkitsevät paljon enemmän kuin heidän palkkansa, eikä heitä ole helppo kontrolloida.

Jo lennoilla Kuusta kerätty valtava datamäärä kuvien ja mittausten muodossa olisi ollut 1960-luvun tekniikalla käytännössä mahdoton väärentää vaaditussa laajuudessa. Kuusta tuotiin myös yhteensä 382 kiloa kiviä ja pölyä. Nämä näytteet poikkeavat koostumukseltaan selvästi Maassa tavattavista, ja myös Neuvostoliitto onnistui miehittämättömillä laskeutujillaan hakemaan samanlaista kuuainesta 326 grammaa.

Kesällä 2009 Nasan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotain kuvasi kiertoradalta hyvin tarkasti kuualusten laskeutumispaikkoja ja näkymät ovat yhteneväisiä Apollo-lentojen materiaalin kanssa. Myös esimerkiksi astronauttien Kuun pinnalle jättämät laserpeilit ovat olleet havaittavissa ja hyödynnettävissä maanpinnalta käsin Kuun etäisyyden mittaamiseksi.

Huijausteoria sai alkunsa alkeellisista väärinymmärryksistä, kuten ihmettelystä siitä miksi Apollo-kuvissa ei näy tähtiä tai miksi Yhdysvaltain lippu näyttää liehuvan tyhjiössä (katso selitykset huijauksen eri ”todisteisiin” osoitteessa www.badastronomy.com/bad/tv/foxapollo.html). Kuitenkin jos joku yhä haluaa tulkita lennoilla otettujen valokuvien yksityiskohtia erikoisella tavalla ja ummistaa silmänsä kaikilta tieteellisiltä selityksiltä, hän niin tekee. Yleensä salaliittoteorioiden rakentelijat eivät ymmärrä analysoimaansa aihetta syvällisesti, ja lopulta salaliitosta tulee heille uskonkappale.

”Totuus ei tarvitse puolustusta”, julistaa Apollo 10 ja 17 -lennoilla ollut Apollo-astronautti Eugene Cernan vuonna 2007 tehdyn In the Shadow of the Moon -dokumentti­elokuvan loppusanoissa. ”Kukaan – ei kukaan voi koskaan viedä minulta niitä askeleita, jotka otin Kuun pinnalla.”

Mikko Suominen
Kirjoittaja on avaruustekniikan asiantuntija

 

Uusin numero