Louise Prockter: Elämän merkkien etsintä Europa-kuusta kiihtyy

Jupiterin Europa-kuun pinta aiotaan kartoittaa suurella tarkkuudella. Samalla selviää, millainen meri jääkuoren alla lymyää.

”Parinkymmenen vuoden päästä olemme todennäköisesti määrittäneet, onko Europa elinkelpoinen maailma vai ei ja onko siellä todisteita elämästä”, arvioi Lunar and Planetary -instituutin johtaja Louise Prockter tällä viikolla ilmestyvässä Tähdet ja avaruus -lehdessä.

Europa on Jupiterin kuu ja yksi aurinkokunnan todennäköisimmistä paikoista löytää vierasta elämää. Europalla on arviolta 10–20 kilometriä paksu jäinen kuori, jonka alla uskotaan olevan kenties sata kilometriä syvä valtameri.

Valtavan etäisyyden takia todellisia läpimurtoja elämän etsinnässä on vaikea tehdä ilman havaintoja paikan päältä. Vuonna 2022 Nasan on tarkoitus lähettää matkaan Europa Clipper, jäistä kuuta tarkasti syynäävä tutkimusluotain.

”Toivomme todella, että noin kymmenen vuoden päästä meillä on kattavaa kuvamateriaalia Europasta”, Prockter selittää.

Clipperin kamerat pystyvät kuvaamaan kuun pintaa jopa puolen metrin erotuskyvyllä. Tähän mennessä luotainlennot ovat tuottaneet kuvaa vain osasta Europan pintaa, ja senkin enimmäkseen vain 1–20 kilometrin erotuskyvyllä.

Clipperin keräämien tietojen avulla raivataan tietä ensimmäiselle Europan pinnalle laskeutuvalle luotaimelle.

Kuvaamisen ohella Clipper pystyy mittaamaan kuun jääkuoren paksuuden. Myös mahdolliset jään peittämät järvet paljastuvat. Magneettikentän mittausten avulla saadaan selville jään alle piiloutuneen meren syvyys ja suolapitoisuus.

Prockter tunnistaa perimmäiset syyt ihmiskunnan mielenkiintoon Europaa kohtaan.

”Rakastan geologiaa. Suurelle yleisölle se ei kuitenkaan ole Europan suurin vetovoima, vaan kuun mahdollinen kyky ylläpitää elämää”, hän sanoo.

Louise Prockterin koko haastettelu on luettavissa perjantaina ilmestyvästä Tähdet ja avaruus -lehdestä 3/2018.