Hubble-avaruusteleskoopin poikkeava mittaus universumin laajenemisnopeudesta vahvistui

Uusi tulos antaa 9 prosenttia suuremman laajenemisnopeuden Planck-satelliitin mittauksiin nähden. Eroa ei voi selittää minkään yksittäisen mittauksen tai analyysimenetelmän perusteella.

Viimeisen kuuden vuoden aikana Hubble-teleskooppi on määrittänyt kaikkeuden laajenemista kaukaisten galaksien tähtien avulla.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa on käytetty jopa 10 kertaa etäämpänä sijaitsevia tähtiä kuin aiemmissa Hubblen havaintoihin perustuvissa tutkimuksissa.

Uusi tulos vahvistaa ristiriitaa Euroopan Avaruusjärjestön ESA:n Planck-satelliitin mittausten kanssa. Planck määritti universumin laajenemisnopeutta mittaamalla kosmista taustasäteilyä.

Planckin saama arvo on 67 kilometriä sekunnissa, kun Hubble-teleskoopin antama uusi arvo on 73 kilometriä sekunnissa.  Luvut kertovat, kuinka paljon toisen galaksin etääntyminen meistä nopeutuu jokaista etäisyyden megaparsekia eli noin 3,3 miljoonaa valovuotta kohden.

Uusi mittaus on siinä määrin tarkka, että mahdollisuus eron syntymiselle sattumalta on vain 1:5000. Myös analyysimenetelmistä tai mittauslaitteista johtuvan virheen mahdollisuus on pieni.

"Molemmat tulokset on testattu lukuisilla tavoilla. Sikäli kun kyse ei ole sarjasta toisistaan riippumattomia virheitä, on yhä todennäköisempää, että tämä ei ole bugi vaan universumin ominaisuus", kertoo tutkimusta johtanut Adam Riess Johns Hopkinsin yliopistosta.

Mikä tämä ominaisuus saattaisi olla, on toistaiseksi arvailujen varassa. Se voi viitata täysin uuteen fysiikkaan.

"Yhteisö kamppailee tosissaan ymmärtääkseen, mistä tässä erossa on kyse", sanoo Riess.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)