Elon Muskin avaruusauto saattaa palata joskus Maahan

Ryhmä tutkijoita on simuloinut SpaceX-yhtiön avaruuteen ampuman Tesla Roadsterin kiertorataa. Autolla ja siinä istuvalla tähtimiehellä on pieni mahdollisuus palata takaisin kotiin.

Falcon Heavy -raketin onnistunut laukaisu nosti viime viikolla avaruuteen SpaceX:n omistajan Elon Muskin urheiluauton. Auto on elliptisellä radalla, joka kierrättää sitä halki Marsin, Maan ja Venuksen ratojen.

Science-lehti kertoo tutkijoiden analysoineen auton ratadynamiikkaa miljoonien vuosien päähän.

"Meillä on kaikki ohjelmisto valmiina. Kun näimme laukaisun viime viikolla, ajattelimme katsoa, mitä tapahtuu", kertoo Hanno Rein Toronton yliopistosta. "Niinpä ajoimme Teslan rataa eteenpäin muutamien miljoonien vuosien ajan."

Kävi ilmi, että urheiluauton ensimmäinen lähikohtaaminen maapallon kanssa tapahtuu simulaation perusteella vuonna 2091. Se on ainoa tuhansiin vuosiin.

Pidemmällä aikavälillä tarkkoja ennusteita on mahdoton tehdä. Simulaatioiden toistaminen erilaisilla rataparametreillä salli tutkimusryhmän silti esittää kohtaamisesta tilastollisia arvioita.

Maahan osumisen todennäköisyydeksi miljoonan vuoden jaksolla saatiin 6 prosenttia. Venukseen auto päätyy 2,5 prosentin todennäköisyydellä.

Kun tarkasteluhaarukka nostettiin peräti kolmeen miljoonaan vuoteen, maapalloon törmäämisen mahdollisuus nousi jo 10 prosentin lukemiin.

On huomattava, että auto on pysyvästi kiinni sitä paljon suuremmassa toisessa rakettivaiheessa. Auto ei siis matkaa avaruudessa yksinään, vaikka SpaceX:n animaatiosta tällaisen käsityksen voi saada. 

Maapallon ilmakehään osuminen on autolle ja rakettivaiheelle tuhoisaa, mutta joitain kappaleita saattaa selvitä pinnalle saakka. Planeettoihin törmäämisen lisäksi auto voi päätyä myös Aurinkoon.

Aiheesta lisää Science (englanniksi)