6 väärinkäsitystä Humanity Star -satelliitista

Rocket Lab -yhtiö laukaisi kirkkaasti valoa heijastavaksi suunnitellun Humanity Star -satelliitin kiertoradalle. Julkisuudessa ja somessa on ollut liikkeellä erilaisia väärinkäsityksiä tästä kohteesta.  

1. Humanity Star tekee superkirkkaita välähdyksiä. - Ei. Satelliitti ei kokonsa, heijastavien tasopintojensa sekä ratansa osalta ole onnistunut lunastamaan Rocket Lab -yhtiön alkuperäisiä odotuksia. Välähdykset ovat olleet epäsäännöllisiä ja ne eivät pistä suuren yleisön silmään taivaalta. 

2. Humanity star näkyy helposti paljain silmin. - Ei. Edes tämä tavoite ei toistaiseksi ole onnistunut. Tammikuussa laukaistua Humanity Staria on ollut tähän asti lähes mahdoton erottaa paljain silmin.

Itse satelliittia voi seurata vain kiikareilla ja sen harvat välähdykset ovat olleet parhaimmillaankin magnitudin 4-5 luokkaa. Tämä vastaa paljain silmin varsin himmeiden tähtien valovoimaa. Kohteen kirkkaus voi kuitenkin jossain määrin nousta, kun sen rata tämän vuoden kuluessa muuttuu. 

3. Humanity Star näkyy aina, kun se on horisontin yläpuolella. - Ei. Projektin nettisivun seurannan näkyvyysalueella oleminen ei riitä. 

Jotta minkä hyvänsä satelliitin voi nähdä, 1) sen tulee olla horisontin yläpuolella, mutta myös 2) havaitsijan tulee olla tarpeeksi pimeässä nähdäkseen tähtiä ja 3) satelliitin tulee sillä hetkellä olla Auringon valaisema.  

Kaikkien kolmen ehdon täyttymisen voi tarkistaa esimerkiksi Heavens-above.com-sivuston avulla. Ensimmäiseksi ilmoitetaan oman havaintopaikan sijainti.  

4. Kohdetta voi katsoa nyt helmikuussa Suomesta. - Käytännössä vain hyvin vaikeasti. Suomesta suotuisin näkyvyysjakso alkaa vasta 9. maaliskuuta jatkuen siitä noin viikon eteenpäin.

Kyseisellä ajanjaksolla kohdetta voi yrittää havaita useampana iltana karkeasti kello 19-20 aikoihin. Tarkat ajat ja suunnat kannattaa tarkastaa omalle havaintopaikalle Heavens-above.com-sivuston avulla. 

Satelliitti laukaistiin lähes keskipäivän-keskiyön radalle, joka on kohteen havainnoimisen näkökulmasta lähes huonoin mahdollinen vaihtoehto. 

5. Kyseessä on pysyvästi vaarallinen avaruusromu. - Onneksi ei. Humanity Star kiertää maapalloa kiertoradalla, jonka matalin piste on 291 kilometriä ja korkein piste 519 kilometriä maanpinnan yläpuolella. Sen arvioidaan putoavan ilmakehään ja tuhoutuvan tämän vuoden loppuun mennessä.

6. Normaalia markkinointia. - Ei. Ammattitähtitieteilijät ja tähtiharrastajat vastustavat yötaivaan turmelemista markkinointivaloilla. Tahallisen kirkkaat satelliitit ovat riski tähtitieteellisille havainnoille ja haitta tähtivalokuvaukselle. Alkuperäinen tähtitaivas on osa luontoa.