Meriplaneetoilta puuttuu elämän tarvitsemaa fosforia

Rannattoman valtameren peittämät planeetat eivät näytä olevan erityisen hyviä paikkoja elämälle. Siinäkin tapauksessa, että elämää syntyisi tällaiselle planeetalle, se luultavasti jäisi melko niukaksi.

Maapalloa kuvaillaan usein siniseksi planeetaksi. Todellisuudessa valtameret ovat kuitenkin vain ohut kalvo kotiplaneettamme pinnalla.

Monilla muilla planeetoilla merien uskotaan olevan tilavuudeltaan kymmeniä tai satoja kertoja suurempia. Näillä planeetoilla ei välttämättä ole lainkaan paljasta maata merenpinnan yläpuolella.

Tempen yliopistossa työskentelevän Tessa Fisherin mukaan meriplaneetoilla ei tämän takia ole elintärkeää fosforia sellaisessa muodossa, että mahdolliset eliöt pystyisivät käyttämään sitä. Fosforia on vaikea löytää, sillä suurin osa siitä on sitoutuneena kiviin.

Maapallolla sateet ovat irrottaneet fosforin kivistä ja vapauttaneet sen elämän käyttöön. Siinä missä sadevesi liuottaa fosforia, suolaisella merivedellä ei ole samaa kykyä.

Fisherin laskujen perusteella ilman paljasta maata planeetalla on 3–4 kertaa vähemmän fosforia merissään kuin maapallolla.

Fisherin tutkimukset viittaavat myös siihen, että elämän olisi huomattavasti vaikeampi kehittyä tällaisissa olosuhteissa. Vaikka elämää syntyisi, se todennäköisesti tuottaisi niin vähän happea, ettei sitä pystyttäisi havaitsemaan.

"Meritutkimusta ja mikrobien ekologiaa tutkivat ihmiset ovat vuosien ajan tienneet, että sadevettä tarvitaan fosforin liuottamiseen. Yksikään tähtitieteilijä ei kuitenkaan ole tiennyt tätä, joten he eivät todella ajatelleet asiaa", Fisher selittää. 

Aiheesta lisää New Scientist (englanniksi)