Kääpiöplaneetan ympäriltä löytyi jäinen rengas

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa löytäneet renkaan Neptunuksen takaiselta aurinkokunnan kohteelta. Rengas paljastui kääpiöplaneetta Haumean ympäriltä.

Haumea on kääpiöplaneetta, joka kiertää Aurinkoa Neptunusta ulompana. Tällaisia kohteita on vaikea tutkia niiden pienen koon, himmeyden ja maapallolta katsottuna valtavan etäisyyden takia.

Yksi tehokas, mutta vaikea tapa on käyttää hyväksi taustataivaan tähtiä. Kun kohde menee taustalla olevan tähden eteen, kappaleen kokoa ja muotoa päästään tutkimaan.

"Ennustimme, että Haumea kulkee [maapallolta katsottuna] tähden editse tammikuun 21. päivänä 2017. Kaksitoista teleskooppia kymmenestä eurooppalaisesta observatoriosta seurasi tapahtumaa", kertoo José Luis Ortiz Andalusian astrofysiikan instituutista.

"Tämä mahdollisti Haumean muodon ja koon erittäin tarkan mallintamisen. Yllätykseksemme kappale on merkittävästi suurempi ja himmeämpi kuin aiemmin ajateltiin."

Yksi tutkimuksen kiinnostavimmista havainnoista on Haumeaa ympäröivän renkaan paljastuminen. Rengas näyttää asettuneen Haumean päiväntasaajan tasoon. Rengas pyörii kolme kertaa Haumeaa hitaammin.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Neptunusta kaukaisemmalta Aurinkoa kiertävältä kohteelta on löydetty rengas. Tutkijoiden mukaan tulos osoittaa, että renkaat voivat olla paljon yleisempiä kuin on uskottu.

Aiheesta lisää IAA (englanniksi)