Cassini-avaruusalus kohtasi loppunsa ja iskeytyi Saturnukseen

Cassini-luotain on lähettänyt viimeiset valokuvansa ja tuhoutunut törmättyään Saturnuksen kaasukehään noin kello 13.30 Suomen aikaa. Aluksen uskotaan syttyneen meteorin tavoin tulipalloksi.

Puolen minuutin sisällä Saturnuksen kaasukehään tunkeutumisesta Cassini alkoi todennäköisesti hajota osiin. Muutamassa minuutissa kaikki luotaimen palaset olivat luultavasti tuhoutuneet.

Vaikka Cassinia ei enää ole, tutkijat vastaanottavat edelleen aluksen lähettämiä viestejä. Suuren etäisyyden takia kaikki tapahtumat nimittäin havaitaan maapallolla 83 minuuttia myöhemmin kuin ne ovat todellisuudessa tapahtuneet.

"Avaruusaluksen viimeinen signaali on kuin kaiku", toteaa Earl Maize Nasasta. "Vaikka tiedämme, että Saturnuksen luona Cassini on jo kohdannut kohtalonsa, meidän maapallolla olevien kannalta luotaimen toiminta ei ole loppunut niin kauan kun vastaanotamme aluksen signaalia."

Viimeisiin hetkiinsä asti Cassini teki havaintoja Saturnuksen pölystä, kaasusta ja magneettikentästä. Parhaillaan tutkijat odottavat jännityksellä näiden havaintojen saapumista. Niiden joukossa ei kuitenkaan enää ole valokuvia. Yllä oleva otos on yksi viimeisistä Cassini-luotaimen tarjoamista näkymistä Saturnukseen.

Cassinin viimeiset valokuvat

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)