Linnunradassa lymyää miljoonittain mustia aukkoja

Uuden tutkimuksen mukaan galaksimme on pullollaan mustia aukkoja. Tulos perustuu tähän mennessä tehtyihin havaintoihin painovoima-aalloista.

Viime vuoden alkupuolella tähtitieteilijät tekivät fysiikan historiaa, kun he kertoivat havainneensa painovoima-aaltoja ensimmäistä kertaa. Aallot olivat syntyneet kahden mustan aukon yhdistyessä.

"Painovoima-aaltojen havaitseminen oli valtava asia, sillä se vahvisti Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian tärkeän ennusteen", kertoo James Bullock Kalifornian yliopistosta Irvinestä.

Havaintoja analysoimalla tutkijat onnistuivat päättelemään, että törmänneet kappaleet olivat olleet noin 30 Auringon massaisia mustia aukkoja.

"Se oli yksinkertaisesti tyrmistyttävää ja sai meidät kysymään, miten yleisiä tämän kokoiset mustat aukot ovat ja miten usein ne yhdistyvät", Bullock muistelee.

Tutkimalla kaikkia tähän mennessä havaittuja painovoima-aaltoja Bullock kollegoineen pystyi laskemaan, että Linnunradassa saattaa olla jopa 10 miljoonaa mustaa aukkoa, joilla jokaisella on massaa vähintään 30 Auringon verran.

Koska suurin osa mustista aukoista on paljon pienempiä ja massaltaan Auringon luokkaa, kaikkien mustien aukkojen yhteenlasketun lukumäärän arvioidaan olevan noin kymmenkertainen.

"Olemme mielestämme osoittaneet, että galaksissamme voi olla jopa 100 miljoonaa mustaa aukkoa", Bullock sanoo.

Aiheesta lisää UCL (englanniksi)