Viisi vuotta Marsissa - videot esittelevät Curiosityn löytöjä

Nasa juhlistaa Curiosity-mönkijää, joka laskeutui Marsin pinnalle 5. elokuuta 2012. Videot esittelevät eri puolia kuluneiden viiden vuoden tapahtumista.

Ensimmäinen julkaistuista videoista tiivistää mönkijän taipaleen merkittävimmät käänteet. Ajomatkaa on kertynyt noin 19 kilometriä. Kuvia Curiosity on ehtinyt lähettää maapallolle yli 200 000 kappaletta. Suurin osa näistä kuvista on ajokamerakuvia. Mukana on myös värillisiä maisemakuvia, joista on koostettu esimerkiksi oheinen selfie-panoraama.

Toinen video näyttää mönkijän ajokameran mustavalkoisia näkymiä ja samalla karttaan merkityn reitin etenemisen. Useimpien kuvien välillä on muutama sol eli Marsin vuorokausi. Välillä hypätään eteenpäin parikymmentäkin päivää, kun mönkijä on pysähtynyt tekemään tiedehavaintoja.

Kolmas video puolestaan käsittelee Curiosityn laskeutumispaikan eli Galen kraatterin ja sen keskellä olevan Sharp-vuoren historiaa mönkijän tiedehavaintojen valossa. Halkaisijaltaan 154-kilometrinen kraatteri syntyi arviolta 3,7 miljardia vuotta sitten. Kraatterin pohjalla oli järvi pitkän aikaa.

Näillä näkymin Curiosityn toiminnan pullonkaulaksi saattaa osoittautua sen renkaiden kestävyys. Edellisillä mönkijöillä pölyyntyvien aurinkopaneelien heikkenevä tehontuotto on aiheuttanut ongelmia, mutta Curiosity saa tehonsa ydinparistosta.

Odotettavissa on, että Curiosity pysyy toimintakuntoisena hyvinkin vielä toiset viisi vuotta. On tietysti myös mahdollista, että jokin elektroniikkavika pysäyttää laitteiston ilman mitään etukäteisvaroitusta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)