ESA kehittää kuumönkijöitä yötoimintaan

Euroopan avaruusjärjestö on testannut kuumönkijöiden prototyyppejä Teneriffan karuissa maisemissa. Tavoitteena on kehittää Kuun napa-alueille soveltuvia mönkijämalleja ja niiden ohjausjärjestelmiä.

"Tähän asti planeettamönkijöitä on käytetty vain paikallisessa päivänvalossa", kuvailee Martin Azkarate ESAsta. "Kuun napa-alueille suuntautuvilla lennoilla valaistusolosuhteet käyvät kuitenkin hankalammiksi."

Tulevaisuudessa tavoitteena on sekä kauko-ohjata mönkijöitä maanpinnalta että antaa niille myös autonomisuutta. Stereokamerat, lamput, lasertutkat, inertianavigointi ja matkamittarit toimivat apuna.

Yhdeksän päivää ja yötä kestäneistä kokeista kertyi useita teratavuja dataa, jota analysoidaan myöhemmin ohjausohjelmistojen parantamiseksi.

Planeettamönkijöitä testataan usein tulivuorialueilla, koska niiden pinnanmuodot muistuttavat haastavuudeltaan Kuun ja Marsin maastoja.

Kuun napa-alueet kiinnostavat tutkijoita, koska niiltä löytyy vesijäätä ja muita tulevien lentojen kannalta hyödyllisiä aineita enemmän kuin muualta. Jään arvioidaan olevan todennäköisimmin peräisin Kuuhun törmänneistä komeetoista ja vesipitoisista asteroideista. Nykyään ei kuitenkaan olla varmoja, missä muodossa ja miten pieninä hitusina jäätä esiintyy.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)