Kun Kuussa välähtää, sen näkee kreikkalainen teleskooppi

Kuuhun iskeytyvien meteoriittien välähdyksiä on alettu seurata Kreikasta käsin. Projektilla saadaan tietoa maan lähialueella liikkuvien meteoroidien määrästä. 

Halkaisijaltaan 1,2-metrinen kaukoputki kuvaa lähinnä kuun varjoisaa osaa, josta Kuuhun osuvien meteoriittien välähdykset erottuvat parhaiten.

Projekti tulee tarkentamaan arvioita 10 senttimetristä yhteen metriin kokoisten Maan lähialueiden pienkappaleiden määrästä.

"Kokoluokassa, jota voimme havaita, kohteiden määrä ei ole kovin hyvin tiedossa", sanoo Detlef Koschny ESAsta. Parempi ymmärrys tästä populaatiosta auttaa muun muassa avaruuslentoihin kohdistuvien riskien arvoinnissa.

Pelkkien määrien lisäksi lisäksi datasta pystytään arvioimaan myös kappaleiden koko, massa ja iskussa syntynyt lämpötila sekä kraatterin koko. Lämpötilan arviointi on mahdollista koska teleskooppi jakaa saapuvan valon kahteen eri väriin.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn sopimuksen alaisuudessa käynnistetty NEOLITA-hanke käyttää havaintoihin Ateenan kansallisen observatorion teleskooppia. Kaukoputki sijaitsee Kryonerin kaupungissa Ateenan pohjoispuolella.  

Havainnoille paras aika on kiertolaisemme viimeisestä neljänneksestä uuteenkuuhun ja edelleen ensimmäiseen neljännekseen. 

Kaukoputkessa on kaksi kameraa, joiden kuvaparien vertailun avulla erotetaan kameroiden häiriöt oikeiden meteoriittitörmäysten välähdyksistä. 

Projekti polkaistiin käyntiin maaliskuun alussa ja jatkuu 22 kuukautta eteenpäin. Kun systeemiä testattiin ennen virallista aloitusta, se sai saaliiksi 11 tunnin aikana neljä välähdystä.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)