Eurooppa ja Kiina keskustelevat yhteisen kuuaseman perustamisesta

Kiina ja Euroopan avaruusjärjestö ESA ovat keskustelleet yhteisen miehitetyn kuuaseman rakentamisesta. Asema voisi tieteellisen tutkimuksen lisäksi palvella myös avaruusturismin tarpeita sekä tukea kaivostoimintaa.

ESA on pääsihteerinsä Jan Wörnerin (ks. Tähdet ja avaruus 1/2017) johdolla jo pidempään etsinyt yhteistyökumppaneita kansainvälisen kuuaseman rakentamiseksi. 

Kuuaseman perustamista pidetään selvästi helpompana ja realistisempana tavoitteena kuin Marsin asuttamista.

"Kiinalaisilla on jo toiminnassa erittäin kunnianhimoinen kuuohjelma", kertoo Pal Hvistendahl ESAsta. "Avaruus on muuttunut sen jälkeen kun avaruuskilpa alkoi 60-luvulla. Tiedostamme, että tutkiaksemme avaruutta rauhanomaisin tavoittein teemme kansainvälistä yhteistyötä."

Yhteistyö voi olla merkki uudesta aikakaudesta Kiinan avaruustutkimuksessa. Kiina on toistaiseksi toiminut avaruudessa suhteellisen itsenäisesti.

Tämä ei toisaalta ole täysin maan oma valinta, sillä Kiinan avaruusjärjestön CNSA:n vahvojen sotilaallisten siteiden takia Yhdysvallat sääti aiemmin lain, joka on estänyt Kiinaa osallistumasta Kansainvälisen avaruusaseman toimintaan.

Aiemmin ESA on puhunut yhteisen kuuaseman perustamisesta myös Yhdysvaltain avaruusjärjestön Nasan ja Venäjän avaruusjärjestön Roscosmoksen kanssa.

Olettaen, että kaikki neljä maailman suurinta avaruusjärjestöä löytäisivät yhteisen sävelen, kuuasemalla saattaisi toimia niiden jokaisen astronautteja.

Viimeisestä miehitetystä - vuoden 1972 joulukuun - kuulennosta on kulunut jo lähes 45 vuotta.

Aiheesta lisää Universe Today (englanniksi)