Marsin tulivuorten heräämistä tulevaisuudessa ei voi poissulkea

Mars muistuttaa sisustaltaan huomattavasti enemmän Maata kuin Kuuta. Muun muassa tähän päädyttiin analysoimalla punaisen planeetan sisustaa laavakerrostumien avulla.

"Jotkin laava-alueet Marsin Elysiumin alueella ovat vain 3-4 miljoonaa vuotta vanhoja, kun taas suurin osa planeetan vulkaanisista pinnanmuodoista on 3-4 miljardin vuoden takaa", kuvailee David Susko Louisianan osavaltionyliopistosta.

"Geologisessa aikaskaalassa kolme miljoonaa vuotta on kuin vasta eilen", Susko vertaa. Yksi viime vuosien suurimmista löydöistä Marsiin liittyen on sen sisuksien varmistuminen edelleen suliksi.

Periaatteessa Elysiumin alueen tulivuoret voisivat tutkimusryhmän mukaan vieläkin purkautua. "Vähintäänkin tilanne on, ettemme voi poissulkea aktiivista vulkanismia Marsissa, mikä on hyvin jännittävää."

Elysiumin tulivuorialue sijaitsee muista korkeista alueista erillään planeetan pohjoisella alangolla. Suurin osa muista tulivuorista sijaitsee Tharsiksen alueella eteläisellä ylängöllä.

Alueen vulkaanisten kerrostumien tutkinta on paljastanut, että laavan koostumus on saattanut muuttua Marsin historian aikana. Tutkimuksessa käytettiin esimerkiksi kiertorataluotaimilla havaittua radioaktiivisten aineiden jakaumaa punaisen planeetan pinnalla.

Erityisen kiinnostavaa on, miksi useat laava-alueet tuntuvat sisältävät niin vähän toriumin ja kaliumin radioaktiivisia isotooppeja. Tämä saattaa selittyä esimerkiksi alueella kauan sitten sijainneilla jäätiköillä, jotka olisivat voineet muuttaa pintaa.

Selitysyrityksiä on useita. Yksi vaihtoehto on, että purkausten aine on saattanut nousta eri kohdista planeetan vaippakerrosta. Toistaiseksi kunnollista kokonaiskuvaa laavaprosesseista ei vielä ole. 

Aiheesta lisää Lousiana State University (englanniksi)