Yksi massiivisimmista tunnetuista tähdistä kuvattiin ennätystarkkuudella

ESOn VLT-teleskoopilla on saatu interferometriaa hyväksikäyttäen tähän mennessä tarkin kuva Eeta Carinae -kaksoistähdestä.

Kyseessä on kahden erittäin massiivisen tähden pari. Tähtien massat ovat noin 150 ja 50 kertaa Auringon verran. Eeta Carinae on myös yksi pääkandidaateista seuraavaksi supernovaksi Linnunradassa.

"Tämä on unelmiemme täyttymys, koska pystymme nyt saamaan äärimmäisen tarkkoja kuvia infrapunassa", selostaa Gerd Weigelt Max Planck -instituutista. "VLTI antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden parantaa ymmärtämystämme Eeta Carinaen ja monien muiden tärkeiden kohteiden fysiikasta."

Oheisessa kuvassa näkyy sumun keskelle verhoutunut tähtipari. Se luo tähtituulia, joiden nopeus on jopa kymmenen miljoonaa kilometriä tunnissa. Uusissa havainnoissa myös tämä nopeus tarkentui, mikä auttaa parantamaan simulaatiomalleja suurimassaisten tähtien olosuhteista.

Eeta Carinae sijaitsee meistä noin 7 500 valovuoden etäisyydellä. Tähtiparin yhteiskirkkaus on yli viisi miljoonaa kertaa Aurinkoa suurempi. Vuonna 1843 se oli hetken yötaivaan toiseksi kirkkain tähti ennen himmentymistään purkauksen jälkeen. Eeta Carinae sijaitsee niin eteläisellä taivaalla, että se ei ole nähtävissä Suomesta.

Aiheesta lisää ESO (englanniksi)