Huikea havainto - Euran kadut heijastuvat taivaalle

Euralainen kuvausharrastaja Mia Heikkilä taltioi hyvin poikkeuksellisen taivaanilmiön tiistai-iltana.

Katuvaloista ilman jääkiteissä tapahtuneet heijastukset Eurassa olivat niin täydellisesti muodostuneita, että niistä kopioitui lähialueen "kartta" taivaalle.

Heikkilä oli tiistaina hieman ennen kymmentä koiran kanssa lenkillä. Hän havaitsi taivaalla pilarimaisia säteitä, joita hän ensi alkuun epäili revontuliksi, mutta mietti sitten muita selityksiä.

"Pilarit olivat todella näyttävän näköisiä. Menin kotiin ja otin mukaani järjestelmäkameran. Laitoin sen roskiksen päälle pystyyn ja aloin kuvaamaan", hän kuvailee.

Ahkerana taivaan ilmiöiden seuraajana Heikkilä laittoi kuvia Ursan Taivaanvahti-havaintopalveluun toivoen niille tarkempaa tunnistusta.

Taivaanvahdin moderaattoreista Matias Takala vahvisti valoilmiön keinovalopilareiksi ja Tero Sipinen keksi vihjata, että kuvassa olevat kuviot saattavat olla suoraan alueen tieverkoston heijastumia.

Seuraavaksi Heikkilä vertaili taivaallista "karttaa" kuvauspaikan ympäristön katujen ja teiden sijainteihin. Yhteensopivuus oli ällistyttävä, joten hän lisäsi havaintoon vertailun Maanmittauslaitoksen karttaan nähden.

Keinovalopilareita on kuvattu ympäri maailmaa tuhansittain, mutta rajaamattoman kuvan yläosassa on erotettavissa ainutlaatuisen selvästi eri kadut ja yksittäisten katulamppujen sijainnit maanpinnalla.

Katulamppujen pilareita näkyy pitkin talvikautta useina kymmeninä eri öinä ympäri Suomea, mutta näin täydellinen tieverkoston heijastus taivaanlaella on lajissaan ensimmäinen tunnettu.

Haloilmiöihin lukeutuvat keinovalopilarit johtuvat siitä, että ilmassa olevat pienet jääkiteet asettuvat pudotessaan vaakatasoon ja heijastavat maanpinnan valojen paikat peilin lailla takaisin taivaalta.

"Kannattaa pitää silmät auki, voi nähdä mitä tahansa", Heikkilä neuvoo taivaanilmiöistä kiinnostuneita.

Heikkilän havainto Taivaanvahti-havaintojärjestelmässä