Revontulet leiskuivat Suomen taivaalla - yli 200 havaintoa viime yöltä

[Päivitetty 8.10. klo 15.24] Keskiviikon ja torstain välisenä yönä eri puolilla maata nähtiin huomattavan aktiiviset ja kirkkaat revontulet. Myös Etelä-Suomessa taivaanlaelle ilmestyi revontulikruunu ja revontulimuotoja nähtiin koko taivaan alueella.

"Mykistävä yö, ei oikein voi muuta sanoa. Kirkkaimmat revontulet mitä olen päässyt todistamaan", totesi näytelmästä Ursan Taivaanvahdissa Mikko Hyssy Lempäälästä.

"Myrsky liittyy joko ennustettua aiemmin saapuneeseen nopeamman aurinkotuulen alueeseen tai sitten aiheuttajana on aiemmin huomaamatta jäänyt massapurkaus", kommentoi  Ilmatieteen laitoksen avaruussääpalvelu tilannetta keskiviikkona päivällä.

Viime yön revontulihavaintojen laajuudesta saa käsityksen Ursan Taivaanvahti-havaintojärjestelmän kartalta ja yksittäiset havainnot ovat selailtavissa esimerkiksi Kuvien ja kertomusten näkymässä.  Havaintoja viime yöltä on tähän mennessä kertynyt runsaat pari sataa.

Revontulille on ominaista, että aktiivisuus voi vaihdella huomattavasti jo viiden minuutin sisällä.Revontulimyrskyissä on yleensä useita maksimiaktiivisuuden aikoja, jotka kestävät yleensä 5–15 minuuttia kerrallaan. Niiden välissä voi olla puolen tunnin tai tuntienkin hiljaisia jaksoja.

Revontuliaktiivisuuden mahdollista jatkumista voi seurata muun muassa Ilmatieteen laitoksen revontulikameraverkoston sivuilta.

Voit ilmoittaa Taivaanvahtiin oman havaintosi.