Pluton kuusta julkaistiin huipputarkka kuva – "Näyttää kuin Kharonin koko kuori olisi halkaistu auki"

Nasan New Horizons -luotain on lähettänyt tähän mennessä parhaan kuvan Pluton suurimmasta kuusta Kharonista.

Alkujaan tutkijat pelkäsivät, että Kharon saattaisi olla melko tylsä kohde Plutoon verrattuna. Sen sijaan kuvasta paljastuu kuun monimutkainen ja väkivaltainen historia.

Vaihtelevat pinnanmuodot pitävät sisällään kraattereita, vuoria, kolhiintunutta ja rypistynyttä pohjoista ylänköä sekä pehmeämmän näköistä eteläistä alankoa. Ehkä vaikuttavin yksityiskohta on Kharonin päiväntasaajan tienoilla näkyvä murtumien ja kanjonien järjestelmä.

"Näyttää kuin Kharonin koko kuori olisi halkaistu auki", toteaa John Spencer Southwest Research -instituutista.

Yksi selitys on pinnan alla muinoin sijainnut nestemäinen meri, joka olisi hiljalleen jäätynyt. Jäätymisen aiheuttama tilavuuden muutos synnyttäisi painetta, jonka takia jäljelle oleva neste olisi purkautunut kuun pinnalle. Tämä selittäisi myös Kharonin eteläisen alangon tasaisuuden ja suhteellisen nuoren iän.

New Horizons ohitti Pluton järjestelmän heinäkuussa. Tietoyhteyksien hitauden takia kestää kuitenkin ensi vuoteen ennen kuin kaikki havainnot on saatu siirrettyä luotaimesta maapallolle. Kharonin halkaisija on noin 1 200 kilometriä eli puolet Pluton halkaisijasta.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)