Kuusta kuvattiin uusi 18-metrinen kraatteri

Nasan LRO-luotain on kuvannut Kuun pinnalle 17. maaliskuuta syntyneen kraatterin.

Kraatterin synnyttänyt törmäys aiheutti kirkkaimman tähän mennessä havaitun väläyksen Kuun pinnalla. Väläys kuvattiin maaliskuussa maanpäällisillä kaukoputkilla, mutta törmäyspaikalle syntynyt 18-metrinen kraatteri saatiin paikallistettua vasta hiljattain.

LRO-luotaimen LROC-kamera kuvasi törmäysalueen noin puolen metrin erotuskyvyllä helmikuussa 2012 ja heinäkuussa 2013. Näin saatiin oheinen kuvapari.

"Tämä ei ole ensimmäinen LROC-kameratiimin löytämä törmäyskraatteri eikä varmasti viimeinen", kertoo Mark Robinson Arizonan valtionyliopistosta. "Olemme paikallistaneet satoja muutoksia kuvapareissa ja tutkimme niitä systemaattisesti."

Törmäyksessä vapautuneen energian arvioitiin tuoreeltaan maaliskuussa vastaavan 5 tonnia TNT-räjähdettä. Törmänneen kappaleen arveltiin olleen noin 30-40 senttimetriä halkaisijaltaan ja 40 kiloa massaltaan sekä liikkuneen 25 kilometrin sekuntinopeudella. Tapahtumahetkellä Kuun varjopuolella sijainnut törmäyspaikka hehkui noin sekunnin ajan magnitudin 4 tähteä vastaavalla kirkkaudella.

Nasan koordinoimassa havainto-ohjelmassa pyritään kuvaamaan Kuun varjopuolta mahdollisimman kattavasti automaattiteleskoopeilla. Törmäysten havainnointi auttaa selvittämään, miten paljon pienkappaleita kiertää Maan lähellä.

Aiheesta lisää Arizona State University (englanniksi)

Nasan video törmäyshavainnoista YouTubessa