Kuun pinnan vesi on peräisin aurinkotuulesta

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan Kuun pintahiekkaan sitoutunut vesi on todennäköisimmin peräisin aurinkotuulesta.

Tulos perustuu Apollo-lennoilla tuotujen näytteiden analyysiin infrapunaspektroskopialla sekä massaspektrometrillä.

Jo 70-luvulla esitetyn teorian mukaan aurinkotuulen vety-ytimet yhdistyvät Kuun pinta-aineksen happiatomeihin ja muodostavat vettä sekä hydroksyylimolekyylejä. Hydroksyylin muodostama OH-ryhmä esiintyy yleensä osana isompaa molekyyliä.

Hydroksyylejä on löytynyt etenkin lasihiukkasista, jotka muodostavat noin puolet Kuun pintapölystä. "Löydömme tarkoittaa myös, että vettä löytyy myös todennäköisesti Merkuriuksesta sekä asteroideista kauempanakin aurinkokunnassa", kertoo Yang Liu Tennesseen yliopistosta.

"Taivaankappaleilla on hyvin erilaiset ympäristöt, mutta kaikilla niillä on potentiaalia veden luomiseen", Liu sanoo.

Aurinkotuulen lisäksi myös komeettojen uskotaan aikoinaan tuoneen osan Kuun vedestä. Vesilähteiden keskinäisistä osuuksista sekä etenkin Kuun pinnanalaisten esiintymien tarkoista koostumuksista tiedetään toistaiseksi vain vähän.

Aiheesta lisää Michiganin yliopisto (englanniksi)