Curiosity kokosi panoraaman kukkuloiden keskeltä

Viisi kilometriä korkean Sharp-vuoren rinnettä nouseva Curiosity saapuu yhä jyrkempään maastoon. Nasa on julkaissut mönkijän kuukausi sitten kuvaaman jättipanoraaman.

Curiosity on saapunut siirtymävyöhykkeelle, jossa vuoren alaosan savimainen aines vaihtuu sulfaattipitoisiin mineraaleihin.

Panoraamassa Sharp-vuoren näkyvän huipun suunnassa olevat kukkulat ovat todennäköisesti saaneet alkunsa tuulen vaikutuksesta. Kauimmaiset alueet niin huipun kuin kraatterilaaksonkin suunnassa ovat pölypilvien sumentamia.

"Emme enää näe järvenpohjan kerrostumia, joita tarkastelimme vuosien ajan Mount Sharpin alarinteellä", sanoo Ashwin Vasavada JPL:stä.

"Sen sijaan näemme paljon todisteita kuivemmasta ilmastosta, kuten kuivia dyynejä, joiden yli kulki toisinaan puroja", hän jatkaa.

Toinen uusi kuva esittelee hiutalemaisia kivikerrostumia mönkijän vierellä kesäkuun alussa. Niiden uskotaan muodostuneen veden vaikutuksesta.

Curiosity on viimeisen puolen vuoden aikana ehtinyt vihdoin jyrkempiin maastoihin, kuten sijaintikartasta näkyy. Se laskeutui Marsiin elokuussa 2012 ja on tähän mennessä kulkenut planeetan pinnalla 28 kilometrin matkan.

Mönkijä on edennyt reittiä selvästi hitaammin kuin laskeutumisen jälkeen suunniteltiin. Osasyynä tähän on mönkijän renkaiden kärsimät vauriot, joiden pahenemista mönkijätiimi seuraa tiiviisti.

Ongelman paljastuttua samanlaiselle rungolle rakennetulle Perseverance-mönkijälle annettiin jykevämmät renkaat.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)