Helsingissä yli 100 vuotta sitten otetut tähtikuvat tuottavat yhä uutta tietoa

Vuonna 1892 Helsingissä alkoi kunnianhimoinen valokuvausprojekti, jonka hedelmiä tutkijat edelleen hyödyntävät. Nyt vanhat valokuvauslevyt auttavat kaksoistähtien tunnistamisessa.

1800-luvun lopulla Helsingin yliopisto lähti mukaan kansainväliseen Carte du Ciel -taivaankartoitusprojektiin. Aiheesta kertoo uusimmassa Tähdet ja avaruus -lehdessä historioitsija Jukka Arvo

Carte du Cielin tavoitteena oli määrittää tähtien paikat tarkasti, jotta myöhemmin olisi mahdollista havaita tähtien paikoissa tapahtuvia muutoksia. 

Vastikään näitä havaintoja on käyttänyt Kimmo Lehtinen. Hän on työskennellyt Paikkatietokeskuksessa erikoistutkijana ja etsinyt tutkimusryhmineen kaksoistähtiä Helsingissä kuvatuista levyistä.

Euroopan avaruusjärjestön Gaia-satelliittia voidaan pitää nykyajan vastineena Carte du Ciel -hankkeelle. Gaia mittaa tähtien paikkoja ja ominaisliikkeitä käsittämättömällä tarkkuudella.

Lehtisen mukaan Gaia tunnistaa kaksoistähdet yleensä hyvin. Tietyllä kiertoaikavälillä Gaian kyvyssä erottaa kaksoistähtiä on kuitenkin selkeä rajoitus.

”Tällaisiin tapauksiin kannattaa hyödyntää Carte du Ciel -levyjä. Gaian antamien ominaisliikkeiden pohjalta voidaan laskea tähden paikka valokuvauslevyn kuvaushetkellä”, Lehtinen selittää.

”Mikäli levyltä mitatut koordinaatit eivät täsmää ominaisliikkeistä laskettuun paikkaan, voi kyseessä olla kaksoistähti, jolle Gaia on määrittänyt virheelliset ominaisliikkeet.”

Aiheesta lisää Tähdet ja avaruus no 4/2022.