ESAn teknologiset keksinnöt saivat oman nettisivuston

Simuloitu kuupöly, ultratasainen lattia ja 3D-tulostettu ihmisluu jakavat saman alkuperän. Ne on kaikki suunniteltu ESAn ESTEC-teknologiakeskuksessa.

Euroopan avaruusjärjestö on nyt avannut ESTECissä suunnitelluille esineille uuden sivuston. Toistaiseksi esittelyjä on vasta 26 esineestä, mutta virtuaalikokoelma on määrä kasvattaa 99:ään seuraavina viikkoina ja -kuukausina.

"Esineet ovat tärkeitä. Vain ne pysyvät läpi vuosisatojen todistusaineistona siitä, mitä tapahtui ihmisten kesken", lainataan antropologi Claude Lévi-Straussia sivuston esittelyssä.

Yksi esiteltävistä keksinnöistä on simuloitu kuupöly. Sitä pystytään valmistamaan ja käyttämään, kun suunnitellaan tulevaisuudessa Kuun pinnalle lähetettäviä luotaimia ja niiden hyötykuormalaitteita. ESA on esimerkiksi kehittänyt laitteistoa, joka pystyisi erottamaan kuupölystä happea ja vettä.

ATP eli antropomorfinen testinukke puolestaan kehitettiin osana Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n "pelastusveneeksi" aiottua X-38-projektia. Testimatkustajalla haluttiin mitata aluksen lennon matkustajiin kohdistamia kiihtyvyyksiä.

X-38-suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin ilmakehässä tehtyjen kokeiden jälkeen. Nykyään ISS:n pelastusveneinä toimivat samat alukset, joilla sen miehistö kuljetetaan.

1990-luvulla ESA haaveili myös omasta avaruuspuvusta. EVA Space Suit 2000 -hankkeen kerrotaan pärjänneen hyvin testeissä, mutta senkin toteutus jäi vaille rahoitusta.

ESTEC-teknologiakeskus perustettiin 1968 ja se sijaitsee Alankomaiden Nordwijkissä lähellä Atlantin rantaa. Keskuksessa työskentelee noin 2 500 tutkijaa ja muuta ESAn työntekijää, joihin kuuluu parikymmentä suomalaista.

ESTECin osana on myös Space Expo -vierailukeskus, joka on normaalisti avoinna yleisölle, mutta juuri nyt pandemian vuoksi suljettu.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)