Enceladus-kuun valtameren elinkelpoisuus sai vahvistusta

Mallinnusten tekeminen jäisen kuun pinnanalaisen valtameren olosuhteista on vaativaa. Uusi tutkimus pureutuu Enceladus-kuun merenpohjan kemiallisiin reaktioihin ja arvioi ympäristön sopivuutta elämälle.

Saturnuksen Enceladus-kuu on aurinkokunnan kiinnostavin paikka valtamerielämän etsimiselle Jupiterin Europa-kuun ohella. Halkaisijaltaan Enceladus on vain 500 kilometriä. Sen etelänavan alueelta avaruuteen suuntautuu ainesuihkuja, jotka antavat tietoa pinnanalaisista olosuhteista.

"Havaintojemme mukaan Enceladus vaikuttaa demonstroivan valtavaa hiilen sitomisen koetta", kuvailee tuoreen tutkimuksen tuloksia Christoper Glein SwRI:stä. "Maapallolla ilmastotutkijat selvittävät, voisiko samanlaista prosessia käyttää vähentämään teollisuuden hiilidioksidipäästöjä."

Uusi tutkimus pohjaa havaintoihin, jotka Cassini-luotain teki Enceladuksen lähiohituksellaan 28.10.2015. Tuolloin suihkujen alueelta havaittiin vetymolekyylejä. Jo aiemmin sieltä oli havaittu pieniä piihiukkasia. Näitä pidetään merkkeinä hydrotermisistä prosesseista.

"Monimutkaisen ytimen ja valtameren veden dynaaminen rajapinta voisi potentiaalisesti luoda energianlähteitä, jotka saattaisivat mahdollistaa elämän esiintymisen", sanoo Hunter Waite SwRI:stä.

Mittausten perusteella arvioitu meren hiilidioksidipitoisuus myös osuu lähelle arvoa, joka siellä oletettaisiin olevan, mikäli valtameren kivisellä pohjalla esiintyisi piitä ja hiiltä sisältäviä mineraaleja.

Enceladukselle seuraavaksi suuntaava luotain saattaa olla yksityisesti toteutettu. Miljardööri Juri Milner on osoittanut kiinnostusta pienen luotaimen rahoittamiseen.

Aiheesta lisää Southwestern Research Institute (englanniksi)