Tutkijat ovat useamman vuosikymmenen ajan pohtineet, mikä on minimimäärä satelliitteja, joka tarvitaan jokaisen maapallon pinnan jatkuvaan tarkkailuun. 1980-luvulla John Draim todisti, että tehtävään riittää neljä satelliittia.

Draimin ratkaisu ei kuitenkaan ollut käytännöllinen, sillä satelliitit olisivat vaatineet suuren määrän polttoainetta pysyäkseen sopivilla radoilla.

Hiljattain ryhmä tutkijoita löysi kaksi erilaista tapaa, miten neljän satelliitin järjestelmä saataisiin toimimaan.

Ensimmäisessä vaihtoehdossa satelliitit näkisivät jatkuvasti 86 prosenttia ja toisessa 95 prosenttia maapallon pinnasta. Vaikka kumpikaan ei pääse aivan täyteen kattavuuteen, katkosten sijainteja pystyttäisiin kontrolloimaan ja ne kestäisivät korkeintaan 80 minuuttia päivässä.

"Tämä on yksi niistä tilanteista, missä täydellisyyden tavoittelu voi itse asiassa nujertaa innovaation. Ja tässä ei lopulta luovuta dramaattisesta osuudesta", toteaa Patrick Reed Cornellin yliopistosta.

Reedin mukaan voi olla tilanteita, joissa tarvitaan ehdottomasti koko maapallon kattavuus. Niissä tapauksissa tarvitsee käyttää useampaa satelliittia.

Aiheesta lisää Cornellin yliopisto (englanniksi)