Linnunradan halo hohkaa luultua kuumempana

Galaksiamme ympäröivän kaasun on havaittu olevan koostumukseltaan uskottua monipuolisempaa ja kuumempaa. Uusi tulos osoittaa, että ainakin osa universumin puuttuvasta massasta voisi sijaita galaksien haloissa.

Euroopan avaruusjärjestön XMM-Newton röntgensatelliitilla tehty tutkimus löysi Linnunrataa ympäröivästä halosta kolmea eri kaasun komponenttia, joista kuumin on 10 kertaa kuumempaa kuin halon lämpötilaksi on arvioitu.

"Me ajattelimme että kaasun lämpötilat galaktisissa haloissa vaihtelivat suurin piirtein 10 000 ja miljoonan asteen välillä, mutta ilmeni, että osa kaasusta voi Linnunradan halossa saavuttaa korventavat 10 miljoonaa astetta", sanoo Sanskriti Das Ohion osavaltion yliopistosta.

Das kertoo, etteivät he ole varmoja, kuinka kaasu on päässyt niin kuumaksi. "Se saattaa olla Linnunradan kiekon tähtien aiheuttaman tuulen seurausta."

Tähän asti on uskottu, että Linnunradan halo sisältää tähtien ja pimeän aineen lisäksi vain yhdessä lämpötilassa olevaa kaasua ja että sen tarkka lämpötila riippuu galaksin massasta.

Tutkimus koskettaa niin sanottua puuttuvan massan ongelmaa. Teorioiden mukaan viisi prosenttia universumin massasta esiintyy näkyvän aineen muodossa, loput on vielä toistaiseksi tuntematonta pimeää ainetta.

Tutkijat eivät kuitenkaan ole onnistuneet havaitsemaan lähellekään viiden massaprosentin edestä tähtiä ja galakseja.

Puuttuvaa massaa on yritetty etsiä tuloksetta galaksien haloista. Nyt tehdyn tutkimuksen perusteella merkittävä osa puuttuvasta aineesta saataisi olla aiemmin ylenkatsotussa halokaasun kuumimmassa komponentissa.

Aiheesta lisää ESA (englanniksi)