Sojuzia on yleisesti pidetty turvallisimpana miehitettyjen avaruuslentojen rakettina. Kuva Nasa

Yhdysvallat on maksanut Venäjälle 3,5 miljardia euroa astronauttien avaruuslennoista

Yhdysvallat on ostanut Venäjältä astronauteilleen avaruusmatkoja useamman miljardin euron edestä. Yksittäinen lentolippu Kansainväliselle avaruusasemalle on kustantanut suunnilleen 50 miljoonaa euroa.

"Heinäkuuhun 2019 mennessä Nasa oli ostanut 70 Sojuz-paikkaa, arvoltaan 3,5 miljardia euroa, kuljettaakseen 70 amerikkalaista ja kumppanimaiden astronauttia asemalle ja takaisin", todetaan Nasan toimintaa analysoivassa tuoreessa raportissa.

Tulevaisuudessa Nasa aikoo tukeutua enemmän yksityisiin yrityksiin astronauttiensa lennättämisessä.

Boeingilla ja SpaceX-yhtiöllä on molemmilla Nasan kanssa sopimukset kuudesta menopaluulennosta Kansainväliselle avaruusasemalle. Sopimusten arvo on noin 3,9 ja 2,3 miljardia euroa.

Raportissa arvioidaan, että jos jokaisella lennolla on neljä astronauttia, yksittäisen lentolipun hinnaksi tulee Boeingilla noin 80 miljoonaa euroa ja SpaceX-yhtiöllä suunnilleen 50 miljoonaa euroa.

Samassa raportissa kuitenkin todetaan, että kaupallisten yritysten lentoja odotellessa Yhdysvallat joutuu luultavasti hieman vähentämään avaruusasemalla olevan miehistönsä lukumäärää.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Nasan oman miehitetyn Orion-kapselin ja sen SLS-kantoraketin kehitykseen on käytetty jo 30 miljardia euroa, vaikka Orion lentää miehitettynä aikaisintaan vasta vuonna 2023. Näillä näkymin yhdistelmästä tulee myös erittäin kallis käyttää.

Aiheesta lisää SpaceDaily (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto