Boeing testasi Starliner-alusta – yksi laskuvarjoista ei auennut

Nasan miehitettyjä lentoja varten kehitteillä olevaa Boeingin Starliner-alusta testattiin eilen New Mexicossa. Miehistön hätäpelastautumista laukaisualustalta simuloiva koe oli muutoin onnistunut, mutta yksi kolmesta laskuvarjosta ei auennut.

Aluksen hätämoottorit nostivat sen noin 1,3 kilometrin korkeuteen ennen laskuvarjojen avaamista. Videosta on avautumishetkellä vaikea saada selvää, mutta laskuvarjon kiinnitys näyttää irronneen kokonaan avaamisen yhteydessä.

Testin voi katsoa YouTubesta.

Yhden laskuvarjon puuttuminen ei estäisi miehistön selviytymistä ja kokonaisuutena koetta pidetään onnistuneena.

Boeing painottaa, että "kyseessä oli toiminta-anomalia eikä laskuvarjon epäonnistuminen" ja jättää omassa tiedotteessaan koko tapauksen mainitsematta.

Käytännössä avaruustekniikassa kuitenkin anomalia-sanaa käytetään mistä tahansa yllättävästä tilanteesta. Usein sitä käytetään kiertoilmaisuna epäonnistumiselle, eikä näiden kahden termin erolle ole virallista määritelmää.

"Hätäskenaarion testaus on hyvin monimutkaista. Tänään tiimimme todisti aluksemme pystyvän pitämään miehistön turvassa hätäpelastautumisen epätodennäköisessä tilanteessa", kommentoi John Mulholland Boeingista.

Starlinerin miehittämätön ensilento Kansainväliselle avaruusasemalle saattaa tapahtua vielä tämän vuoden aikana. Laukaisu on suunnitteilla 17. joulukuuta.

Boeingin Starliner-aluksen rinnalla Nasa maksaa SpaceX-yhtiölle Dragon 2 -aluksen kehitystyöstä.

Dragonin vastaava hätäpelastautumiskoe tehtiin jo toukokuussa 2015. Alus lensi miehittämättömänä avaruusasemalle tämän vuoden maaliskuussa.

Viikonloppuna SpaceX kertoi tehneensä 13 onnistunutta laskuvarjotestiä peräkkäin. Dragonin hätäpelastautumista kesken raketin lennon aiotaan testata joulukuussa.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)