Varmuus Titanin dyynien koostumuksesta saadaan todennäköisesti 2030-luvulla. Taiteilijan näkemys Titanin dyynejä tutkimaan matkaavasta Dragonfly-kopterista. Kuva Johns Hopkins APL

Tutkimusryhmä uskoo selvittäneensä Titan-kuun dyynien koostumuksen

Aurinkokunnan ainutlaatuisimpiin ympäristöihin kuuluva kylmä Titan-kuu tunnetaan toistaiseksi huonosti. Noin 100 metrin korkeuteen kohoavien tummien dyynien arvioidaan nyt koostuvan asetyleenijäästä.

"Titanin dyynit edustavat kuun pinnan hallitsevaa hiilinielua", selittää Matthew Abplanalp.

"Tämän vuoksi niiden alkuperän ja kemiallisten polkujen selvittäminen on tärkeää. Se edistää ymmärrystä paitsi Titanin kemiallisesta evoluutiosta myös muinaisesta maapallosta ennen elämän nousua 3,5 miljardia vuotta sitten."

Kaksi hiili- ja vetyatomia sisältävät asetyleenimolekyylit paljastuivat Cassini-luotaimen infrapuna-alueen spektrometrin ansiosta. Tutkimus aiheesta ilmestyi Science Advances -julkaisussa viime viikolla.

Tutkijaryhmä on myös hahmotellut prosesseja, joissa kosmiset säteet voivat muuntaa yksinkertaisia molekyylejä monimutkaisemmiksi, kuten asetyleeniä bentseeniksi ja naftaliiniksi.

Kuun päiväntasaajan seutua hallitsevien dyynien koostumusta on analysoitu ennenkin, mutta ei näin tarkasti. Dyynien syntyä ja liikkeitä on myös mallinnettu.

Lähes kaikki tarkat Titan-havainnot ovat peräisin Cassini-luotaimelta, joka lopetti toimintansa 2017, sekä sen vuonna 2005 alussa havaintoja tehneeltä Huygens-laskeutujalta. Varmistusta johtopäätöksille on kuitenkin vaikea saada.

Kesällä Nasa julkisti päätöksen rahoittaa Dragonfly-kopteriluotain Titaniin. Vuonna 2026 laukaistavan kopterin päätarkoituksena on tutkia Titanin koostumusta ja pinnanmuotoja. Sen tekniikkaa esitellään tarkemmin viime viikolla ilmestyneessä Tähdet ja avaruus -lehdessä (7/19).

Aiheesta lisää University of Hawaii (englanniksi)

Pysyvä linkki
Samankaltaisia uutisia
Ladataan...
Uusin numero
Uutisarkisto